Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

perjantai 23. lokakuuta 2015

Etäsuhde sekoittaa pään

Olemme nyt eläneet Aaronin kanssa avoimessa etäsuhteessa yli kaksi kuukautta. En ole koskaan ollut etäsuhteen ystävä enkä ole nytkään. Kuuden ja puolen tunnin aikaeron takia me emme edes ehdi jutella toistemme kanssa kuin ehkä kerran viikossa. Aina toinen on joko nukkumassa tai töissä silloin, kun toiselle sopisi soittaa. Tällä kertaa elämäni ei siis pyöri pelkän skypen ja koulun ympärillä niin kuin aikaisemmissa etäsuhteissani. Nyt pystyn elämään hetkessä ja keskittymään arkipäivän askareisiin ilman, että viestittelisin ja soittelisin kumppanini kanssa jatkuvasti. Jollain tapaa tuntuu hyvältä, että elämäni rullaa radallaan ja pystyn tekemään asioita ilman puhelimen kanssa jatkuvaa säätämistä.


Suhteemme on kuitenkin vasta nuori ja vähäisen yhteydenpidon takia me olemme väkisinkin etääntyneet toisistamme. Tällä hetkellä tuntuu siltä, kuin en enää tuntisi Aaronia. Enhän minä ole häntä koskaan kunnolla tuntenutkaan, kun ehdimme hengata Australiassa vain kaksi kuukautta ennen paluutani Suomeen. Eihän kahdessa kuukaudessa opi vielä toista tuntemaan läpikotaisin, vaikka miten paljon olisikin viettänyt aikaa yhdessä. Nyt olemme olleet yli kaksi kuukautta avoimessa etäsuhteessa ja tuntuu siltä, kuin ajautuisimme vain kauemmas ja kauemmas toisistamme, vaikka maapallolla on aika vaikea enää kauemmas toisesta ajautua. Rakastamme edelleen toisiamme, mutta tunteet ovat vaimentuneet molemmin puolin. Ikään kuin olisi päässyt toisen yli, vaikka siihen ei olisi missään vaiheessa pyrkinyt. Täytyy sanoa, että tämä on ollut maailman helpoin "ylipääseminen", kun en ollut edes koko ylipääsemisen-prosessiin valmistautunut.


Alussa soittelimme päivittäin ja skypettelimme vähintään muutaman kerran viikossa. Leikkaussali-harjoitteluni alettua meidän nukkumiset ja töissäolot alkoivat mennä ristiin eikä sopivaa aikaa yhteydenpidolle ole jäänyt. Olen ollut niin kiireinen, etten ole edes ehtinyt Aaronia enää ikävöidä. Mielessäni on ollut ainostaan kouluasioita ja edessä häämöttävä valmistuminen. En vielä edes osaa ajatella Australiaan asti, vaikka lähtöön onkin jäljellä enää vajaa kaksi kuukautta. Tällä hetkellä on hyvin vaikea sanoa, millaiselta tulevaisuutemme näyttää. Näillä näkymin jatkamme vielä suhdettamme, vaikka etäsuhde tuntuukin todella hankalalta. Olemme kuitenkin jo puolessa välissä etappia ja olisi tyhmää laittaa tässä vaiheessa hanskat tiskiin. Tapahtuipa suhteemme saralla sitten mitä tahansa, minä olen jokatapauksessa muuttamassa jouluna Australiaan. Se päätös on jo tehty.


Kesää muistellessani mieleeni muistuu se syvä rakkaus, jota Aaronia kohtaan tunsin. Muistot eivät ole kadonneet mihinkään. Uskon syvien tunteiden palaavan minun palattuani takaisin Aaronin luo. Etäsuhde sekoittaa pään. Ei enää tiedä, miltä tuntuu tai mitä tuntee, kun toinen on niin kaukana. Toisen fyysinen läsnäolo on aivan eri asia kuin tietokoneelta toisen naaman tuijottaminen. Skypettäessä ei toista pysty koskettamaan eikä toisen oikeita reaktioita välttämättä osaa skypen välityksellä tunnistaa. Vaikka suhde olisikin avoin, etäsuhteessa kaipaa toisen läheisyyttä ja kosketusta. Helpottaa, kun ajattelee, ettei meidän kaukosuhde jatku loputtomiin. Kaksi kuukautta menee nopeasti. Silti jännittää, millaiselta tuntuu nähdä toinen näinkin pitkän erossaolon jälkeen. Palavaatko tunteet molemminpuolisesti takaisin vai päädymmekö olemaan vain ystäviä? 


Onko muita kaukosuhteen kanssa kamppailevia?

Tunnisteet: ,

perjantai 9. lokakuuta 2015

Vihdoin palat loksahtavat kohdilleen

Tiedättekö fiiliksen, kun useamman vuoden pähkäilyn ja ihmettelemisen jälkeen tajuaa vihdoin olevansa oikealla alalla? Minä olen useampia vuosia taistellut tietämättömyyden kanssa siitä, mikä minusta tulisi isona. Koko kolmen ja puolen vuoden sairaanhoitajaopintojeni ajan olen ollut epävarma ammattini suhteen, Afrikan matkaa lukuunottamatta. Afrikassa tiesin, että tämä on elämäntehtäväni, mutta Suomeen palattuani minut valtasi taas epätoivo ammatinvalintani suhteen. Harjoittelupaikoissa on ollut paljon ilkeitä hoitajia, jotka eivät ole tehneet työtä potilaslähtöisesti ja hoitajia, jotka jatkuvasti puhuvat toisista selän takana paskaa. Minun on hyvin vaikea hyväksyä sitä ja se on varmasti ollutkin suurin syy, miksi ammatti ei ole tuntunut omalta.

Tämä viimeinen harjoittelupaikkani on kuitenkin kääntänyt fiilikseni ihan päälaelleen. Harjoittelupaikan hoitajat ovat kaikki todella mukavia ja potilaita oikeasti kunnioitetaan ja tehdään työtä potilaiden tarpeista lähtien. Tämä on ensimmäinen paikka, johon menisin mielelläni itsekin potilaaksi. Vahinko vain, ettei minulla taida olla tarvetta mennä leikkaukseen. Mielelläni olisin mennyt heidän hoidettavaksi. Minun ei tarvitsisi varoa sanomisiani ja voisin olla oma itseni. Ei tarvitsisi jännittää, mitäköhän paskaa hoitajat minusta kahvihuoneessa juoruavat. Potilaana tuntisin oloni turvalliseksi ja välitetyksi. On hyvin vaikea kuvailla fiilistä, mikä tämä viimeinen harjoittelupaikka on minussa herättänyt. Olen kuin uusi ihminen. Tunnen olevani oikealla alalla ja minulla on oikeasti motivaatiota tehdä tätä työtä valmistumiseni jälkeen. Odotan enemmän kuin innolla työelämään pääsemistä!

Blogin kirjoittelemiseen on nyt ollut hyvin vähän aikaa, kun teen tällä hetkellä kahta työtä päällekäin. Harjoittelussa olen iltapäivään asti, josta olen usein suoraan lähtenyt töihin. Kymppitonnin lainan ottaminen vähän niin kuin pakottaa tekemään urakalla töitä. Illalla vielä on ollut treenit päälle ja lopputentteihin lukemista. Tämän kaiken lisäksi olen yrittänyt valmistautua englanninkielitestiin, joka on vuorossa seuraavana Australian hakuprosessissani. Bloginikin muuttaa pian uuteen osoitteeseen. www.rantapallo.fi/wildestdreams


Mahtavaa viikonloppua kaikille! Dance your ass off! 

lauantai 3. lokakuuta 2015

Lauantain piristys

Vanhoja valokuvia ja videoita selatessani löysin niin överinolon videon itsestäni räppäämässä. Ei taida seuraavaa Sini Sabotagea minusta tulla, vaikka joskus pikkutyttönä räppärin urasta haaveilinkin. Onneksi nauru pidentää ikää. Huippua lauantaita kaikille!