Viimeiset fiilikset, hyvästit ja tulevaisuudensuunnitelmat

Taas kerran on hyvästit jätetty ja katse käännetty kohti Suomea. Tällä hetkellä olen Singaporen lentokentällä odottamassa jatkolentoani Frankfurtiin. Olen todella väsynyt ja toivonkin, että saisin nukuttua lentokoneessa, kun ei meinaa tuollaiset eilisen kaltaiset kahden tunnin yöunet riittää millään tälle tytölle. Rakastan useita kuukausia kestäviä reissuja, mutta niissä on aina huonoina puolina ne hyvästien jättämiset. Minulle hyvästien jättäminen on aina ollut vaikeaa ja minun on vaikea hyväksyä sitä, että joitakin ihmisiä en ehkä enää koskaan tule näkemään. Onneksi facebookissa pystyy pitämään yhteyttä ja ehkä saan muutaman ystävän vierailemaankin ennen joulua Suomessa. Ainakin reissu oli kaikin puolin onnistunut ja sain vielä paljon enemmän, mitä Australiasta alun perin tulin hakemaan. En olisi uskonut, että Australiakin voisi muuttaa minua ihmisenä. Niin se vain on, että kaikki vähänkään pidemmät reissut muuttavat ajattelumaailmaa ja käsitystä itsestään. Itsestään löytää uusia asioita ja oppii ymmärtämään omia ajatuksiaan paremmin.

Lauantaina oli läksiäisbileeni ja yritin hyvästellä mahdollisimman monet ystävistäni, vaikka kaikki eivät  päässeetkään paikalle. Tässä vaiheessa en vielä ollut sisäistänyt, että tämä on oikeasti viimeinen viikonloppuni Darwinissa. Sunnuntaina lähdimme Aaronin kanssa viimeiselle road-tripillemme.  Ajoimme taas Litchfieldin kansallispuistoon ja menimme varaamallemme helikopteri-lennolle. En ole aikaisemmin helikopterissa ollut ja kokemus olikin todella mieleenpainuva. Korkeanpaikankammoiselle jo helikopterilento nostaa adrenaliinitasoa ja olinkin täynnä energiaa koko lennon ajan. Lennon ja energianmenetyksen jälkeen väsymys kuitenkin iski ja menimme kansallispuiston nurmikolle makoilemaan. Nukahdimme lusikkaan ja nukuimmekin useamman tunnin. Herättyämme koko puisto oli tyhjentynyt ja me olimme vain kaksin hämärän laskeutuessa Litchfieldiin.

Illalla kävin vielä hyvästelemässä hoitolapseni. Luimme kirjaa ja lauloimme tuiki tuiki tähtöstä. Laitoin tytön viimeisen kerran nukkumaan ja sanoin heippa prinsessalle. Siinä vaiheessa todellisuus  vasta iski, että olen oikeasti lähdössä takaisin Suomeen. Vaikea kuvitella, etten enää näe tuota ihanaa pikkuista palleroa päivittäin. Miten paljon tulenkaan kaipaamaan niitä pieniä varpaita, sitä sydäntä sulattavaa naurua ja sitä, kun näkee rakkaan lapsen kasvavan päivittäin. Seuraavan kerran nähdessämme hänestä on jo kasvanut iso tyttö ja hänellä on pikkusisko hoidettavana. Perhe muuttaa muutaman viikon päästä Queenslandiin isän työn perässä ja perhe sanoi, että olen enemmän kuin tervetullut asumaan heidän luonaan Queenslandia jossain vaiheessa reissatessani. En malta odottaa!

Koko viimeinen ilta oli sekavaa itkua ja naurua. Muistelimme Aaronin kanssa näitä kahta kuukautta, mitä kaikkea olemme yhdessä ehtineet tekemään. Nauroimme hauskoille muistoille ja itkimme tulevalle ikävälle. Pieni osa minussa katuu, että löysin taas uuden miehen. Suomesta lähtiessäni sydämeni itki Frankkia ja nyt sydämeni itkee Aaronia. Miten rakkaus voikin saada ihmisen niin sekaisin. Kaksikymmentäkaksi vuotta olen pystynyt elämään ilman Aaronia ja nyt tuntuu ihan mahdottomalta lähteä tämän luota. Rakkaus saa pääni pyörälle ja mietinkin tosissani useampaan kertaan tänä aamuna, että pitäisikö vain skipata lento ja jäädä Australiaan. Niin hyvä oli olla Aaronin syleilyssä enkä olisi millään tahtonut päästää tätä menemään. Onneksi kuitenkin ajattelin järkevästi ja nousin lentokoneeseen, vaikka pahalta se tuntuikin.

Tulevaisuudensuunnitelmani ovat taas muuttuneet. Edelleen haluan valmistuneena sairaanhoitajana lähteä pidemmälle reissulle kehitysmaihin tai sota-alueelle vapaaehtoistyöhön. Se ei kuitenkaan välttämättä tule tapahtumaan seuraavana eikä sitäkään seuraavana vuonna. Tällä hetkellä haaveilen sairaanhoitajan työstä Australiassa. Työ vaikuttaa helpolta eikä läheskään niin raskaalta kuin Suomessa, mitä nyt sairaanhoitajien kanssa pääsin Darwinissa juttelemaan. Olen myös miettinyt hengenpelastaja-kurssin käymistä Australiassa. Kilpauinti- ja sairaanhoitaja-tausta ovat varmasti minun etuina tässä ammatissa. Olen myös miettinyt yliopistoon jatko-opiskelemaan lähtemistä. Sairaanhoitaja-koulutuksen jälkeen pystyy opiskelemaan apulaislääkäriksi muutamassa vuodessa Australiassa. Suunnitelmat ovat siis edelleen auki. Toisin sanottuna olen aivan pihalla, mitä aion neljän kuukauden päästä tehdä ja tulenko enää koskaan olemaan Aaronin kanssa yhdessä. 

Nyt on kuitenkin aika kääntää sivua. Taas on yksi kappale elämässäni päättynyt ja uusi kappale alkamassa. Onneksi muistot jäävät elämään eikä mikään voi kauniita muistoja minulta pois ottaa.

"I want to be with you." 

"I want to wait for you." 

"I have never fallen in love with anyone so fast." 

"Venla, this is crazy. I have known you for two weeks and I'm already falling for you."

"I just want to steal you and keep you."

"You're my dream girl. I have dreamt about you all this time." 

"I love every little thing about you. I wouldn't change anything."

"We are the perfect match."

"You're my darling, my sweetheart, my angel."

"I want to grow old with you and have babies with you."

"I would do anything for you baby."