Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Heippa sinkkuelämä!

Eivät taaskaan menneet asiat niin kuin olin etukäteen suunnitellut. Ehkä elämässä ei pitäisikään suunnitella mitään ja elää vain päivä kerrallaan. Kesän alussa olin päättänyt opetella elämään sinkkuna vähän pidemmän aikaa, kun en ole pitkään aikaan ollut kunnolla sinkku. Tarkoituksenani ei missään tapauksessa ollut ihastua kehenkään, mutta eihän sitä tunteilleen mitään mahda. Aaron tuli mukaan kuvioihin vasta muutama viikko sitten, mutta meistä molemmista tuntuu siltä, kuin olisimme tunteneet toisemme jo useamman vuoden. Harvemmin sitä klikkaa näin vahvasti, miten meillä ihan jokaisella osa-alueella. Olemme todella samanlaisia, mutta meissä on myös ne eroavuudet. Minusta eroavaisuudet vain rikastuttavat parisuhdetta, kun molemmat täydentävät toisiaan.


Aaronin piti mennä muutamaksi tunniksi lauantaina töihin ja minä päätin odotella sillä välin Aaronin kämpillä. Lupauduin pesemään Aaronin koiranpennun, Teddyn ensimmäistä kertaa. En ole koskaan aikaisemmin koiranpentua pessyt enkä arvannutkaan sen olevan niin hankalaa. Raukkaa pelotti ihan älyttömän paljon ja pikkuinen yritti jatkuvasti hypätä kylpyammeesta pois. Sain Teddyn pestyä, vaikka siihen menikin runsaasti aikaa ja empatiaa. Pesun jälkeen kylpyhuoneen lattia lainehti vedestä ja jouduin käyttämään kasan pyyhkeitä sen kuivaamiseen. Hups. Pesujen ja pusujen jälkeen päätin mennä ulos ottamaan aurinkoa. Auringonotto lähinnä jäi vain yritykseksi, kun Teddy tuli hyppimään päälleni ja syömään varpaitani. Jotain siinä yritin sitä kouluttaa, mutta eihän tuollainen pikkupallero vielä mitään tottele. Lopulta Teddy nappasi puhelimeni maasta, jossa oli juuri geekki soimassa kajareilla (älä kysy miksi cheek). Teddy lähti juoksemaan talon ympäri puhelimeni suussa ja minä yritin saada puhelintani takaisin. Nauraa röhnötin samalla, kun yritin huutaa toista tuomaan puhelintani takaisin. Hahah mikä ihana pikkuinen hömelö.


Eksyimme viikonloppuna vahingossa teinien kotibileisiin. Porukkaa oli paikalla useita kymmeniä ja kaikki olivat pilvessä kuin Etiopian maaseudun Jussit. Suurin osa porukasta oli 16-18-vuotiaita ja tunsimmekin Aaronin kanssa itsemme vähän ulkopuolisiksi korkeamman ikämme vuoksi. Oli vähän omituinen olo koko illan ajan. Ei uskaltanut olla oma itsensä, kun porukka oli niin nuorta. Tuli kieltämättä omat nuoruusvuodet mieleen teinien sähellyksistä. Samanlainen sitä on itsekin ollut kuusitoista-vuotiaana, vaikka vaikea sitä onkin myöntää. Lähdimme juhlista aikaisin pois, kun porukka nyt oli mitä oli. Kävelimme Aaronin kotiin parin kilometrin päähän. Olimme onneksi ottaneet kaksi pizzalaatikkoa bileistä mukaan, sillä meillä molemmilla iski kauhea nälkä puolessa välissä matkaa. Leiriydyimme nurmikolle syömään pizzaa ja lepuuttamaan jalkojamme rankasta kävelystä. Kotiin päästyämme harrastimme villiä pizzan jyrsimistä ja sammuimme sohvalle.


Sunnuntaina lähdimme Aaronin ja tämän kämppisten kanssa kalaan. Kalasaldo ei taaskaan ollut mikään korvia huumaava, mutta rusketuksesta sen sijaan olen enemmän kuin tyytyväinen. Tuntuu, että olen tähän asti ollut kuin aave täällä ruskeiden ihmisten seassa. En vain ole koskaan ollut hyvä ruskettumaan. Jahtasimme merellä tunnin ajan hyppelevää tonnikalaparvea ja saimme napattua kaksi tonnikalaa. Tonnikaloja oli kymmeniä yhdessä läjässä. Aaron ajoi venettä ja kaksi muuta miestä heittelivät virveliä tonnikalaparven keskelle. Minä vain katsoin jännittyneenä vierestä. Välillä parvi katosi näkyvistä, mutta muutaman minuutin päästä kalat taas alkoivat hyppimään kauempana. Aaron laittoi kaasun pohjaan ja taas sitä mentiin kohti tonnikalaparvea. Välillä lensin veneessä kuin mikäkin leppäkeihäs, kun en hölmönä muistanut pitää mistään kiinni. Kyljessäni onkin ihana mustelma minua tästä hyvästä muististi muistuttamassa. Parasta oli istua veneen keulassa, jalat veneen ulkopuolella ja antaa veden roiskua jalkoihin ja naamaan aaltojen läpi hurjastellessa. That's what I call living!


Aaron asuu kolmen miehen kanssa mukavan kokoisessa talossa parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä minun kotoa. Olemme nyt viimeisen viikon nukkuneet joka yön yhdessä. Aaronilla on kolme autoa ja hän antoi yhden auton minun käyttööni, jotta voin kulkea asuntojemme väliä työpäivieni välissä. Tuntuuhan se vähän hassulta, että olemme tunteneet vasta muutaman viikon ja toinen antaa jo autonsa käyttööni. Auto kuitenkin helpottaa huomattavasti elämääni, kun julkinen liikenne nyt on mitä on. Bussit kulkevat harvoin eivätkä bussit mene lainkaan syrjemmille asuinalueille. Nyt voimme hengailla päivittäin yhdessä, tutustua toisiimme paremmin ja katsoa mihin juttumme etenee! Aurinkoista viikkoa kaikille!

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

29. heinäkuuta 2015 klo 1.05 , Blogger Anna kirjoitti...

Vähänkö ihanaa! Onnea teille <3

 
3. elokuuta 2015 klo 22.21 , Blogger Unknown kirjoitti...

Kiitos paljon! :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu