Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

lauantai 16. toukokuuta 2015

Miksi erosimme?

Frankin ja minun ero tuli vähän puskan takaa itse kullekin. Päätös eroon oli yhteinen. Suhteellamme meni hyvin, mutta etäsuhde ei ollut enää vaihtoehto. Viime etäsuhteemme Afrikan ja Suomen välillä oli suoraan sanottuna perseestä. Toista ikävöi niin paljon, ettei elämisestä saanut kaikkea mahdollista irti. Emme haluneet niin käyvän uudestaan, joten päätimme erota. Etäsuhde avoimessa suhteessa on kuitenkin suhde. Silloin on sitoutuneena toiseen eikä voi vain unohtaa toisen olemassaoloa. Silloin ei myöskään ole täysin sinkku ja yhden illan juttujen sattuessa kohdalle täytyy muistaa kertoa olevansa avoimessa suhteessa. Ero oli kaikinpuolin helpompi vaihtoehto. Kesä kuitenkin on rakkauden ja hellyyden aikaa. Helpompaa on olla sinkkuna, kun on vapaa menemään ja olemaan miten päin haluaa. Toki eron tuoma suru vaikuttaa osittain matkaani. Onneksi kaikki on uutta ja ihmeellistä eikä aikaa murehtimiseen oikeastaan jää. Tulemme Frankin kanssa kuitenkin aina olemaan hyviä ystäviä. Pystymme edelleen puhumaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Frank on minun paras miespuoleinen ystäväni. Suomeen palattuani tulemme varmasti olemaan edelleen kuin paita ja peppu. Emme myöskään ole hylänneet suunnitelmaamme yhteisestä Aasian matkasta valmistumiseni jälkeen. Erosimme sovussa eikä kumpikaan kanna toiselle kaunaa. Ystävyytemme on pysyvää ja tulee varmasti jatkumaan koko elämämme ajan!


Mukavaa viikonloppua kaikille! Meitsi lähtee tsekkaamaan mitä Aussi-yöelämällä on tarjottavana!

Tunnisteet: , , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu