Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Söpöilynimet a la Frank ja Venla

Olen blogissani joskus aikaisemmin maininnut nimiongelmistani, jotka ovat alkaneet jo aivan nelivuotiaasta rääpäleestä asti haikaroiden tuotua minulle kaksi pienen pientä pikkuveljeä. Molemmille veljilleni keksin äärettömän paljon lempinimiä enkä koskaan kutsunut heitä heidän oikeilla nimillään. Opin vasta 17-vuotiaana Amerikasta vaihto-oppilasvuodeltani palattuani Suomeen kutsumaan pikkuveljiäni oikeilla nimillä. Ennen tätä kutsuin toista veljistäni mm. Pumpeli, Pamela, Pumpe, Paikkuu ja Paikkuuperse. Toinen veljistäni taas oli mm. Kala, Kolakala, Kotelo, Kotka, Kinkku ja Kikke. Voi raukkoja, mitä ne on joutunut kestämään hahah.

Nyt nämä rakkauden täyttämät söpöilynimet ovat siirtyneet parisuhteeseeni. Frankin kanssa harvemmin kutsumme toisiamme oikeilla nimillämme. Söpöilynimiä on kuitenkin runsaasti enemmän mitä minulla oli pikkuveljilleni pienenä. Söpöilynimet saattavat myös vaihtua päivittäin. En niinkään tykkää toisen kullittelusta (kulta), mutta nämä itse kehitetyt hellyyttelynimet ovat minusta aina in. Ulkopuolisten mielestä "karvaperse" ei ehkä kuulosta mitenkään järisyttävän söpöltä, mutta minulle nimi on merkityksellinen, koska se muistuttaa niin täydellisesti Frankista. Söpöilynimet tuovat pientä huumoria arkeen. Toista kuitenkin kutsutaan nimellä useamman kerran päivässä. Huumorin lisääminen arkisiin asioihin piristää kummasti harmaintakin päivää.


Frankin käyttämät söpöilynimet:

Rakkaani rakoperse
Vompatti
Höpönassu
Ihana
Ihanuuspakkaus
Mulmul
Murmur
Murumuru
Murmeli
Rakkauspakkaus
Mandariini
Herkkupylly
Wempula
Herkkukinkku


Venlan käyttämät söpöilynimet:

Karvaperse
Hanipuppeli
Ihana
Frankulapuikula
Puikkeliini
Ihanuus
Rinkeli
Mandariini
Mun söpöistä söpöin
Rakas
Muru
Puppeliini
Puppe
Pöpelö
Höppeliini
Höppelöpöppelö
Murmeli
Raksutinpoksutin
Mussukka
Tuhisija
Sämpylä
Hurrymyrry
Mussukkapussukka
Pikku vonkale
Maasupilami
Söpöliini
Ankanpoikanen


Millaisia hassuja söpöilynimiä te käytätte toisistanne kumppaninne kanssa?

Tunnisteet: ,

2 kommenttia:

26. helmikuuta 2015 klo 2.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vieläkö teillä on seksiä muidenkin kuin toistenne kanssa? Miten usein viikossa?
Tietääkö tyyliin Frankin perhe ja isovanhemmat teidän avoimesta suhteesta?
Mikä olisi suhteenne seuraava askel?
Miten näet suhteenne 10 vuoden päässä? Tai 5n?
Sorge monta kyssärii muut kiinnostaaa hahah :-D

 
28. helmikuuta 2015 klo 0.48 , Blogger Unknown kirjoitti...

Hei tosi hyviä kysymyksiä! Sain idean, että kirjoitan noista kokonaisen postauksen ensi viikon aikana. :D

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu