Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

maanantai 9. helmikuuta 2015

Päättyykö suhteemme tähän? Osa 2.

Tämä teksti on jatkoa edelliseen postaukseen, jossa kerroin suhteemme olevan kriisissä. Edellisessä postauksessa kerroin meidän erimielisyyksien johtuvan aina samoista asioista: politiikasta, päihteistä ja rahasta. Tässä postauksessa käsittelen Ms. Pihin ja Mr. Tuhlaajapojan raha-asioita. Olen pienestä pitäen ollut todella tarkka rahojen käytön suhteen. Tämä kulkee osittain suvussa. Yläasteikäisenä pidin kirjaa jokaisesta käyttämästäni ja ansaitsemastani eurosta. Joka kuukauden ensimmäinen päivä tein taas uuden menot ja tulot taulukon. Kuukauden viimeisenä päivänä laskin menot ja tulot yhteen ja laskin niiden erotuksen. Harkitsin yläasteikäisenä myös talousneuvojaksi opiskelua. Nykyään en ole enää niin tarkka raha-asioideni suhteen, vaikka opiskelijaelämää elänkin. Ostan kaupasta ruokaa ilman, että valikoin jokaisesta tuotteesta halvinta mahdollista. Ostan sitä, mikä hyvältä tuntuu enkä enää kirjaa menoja ja tuloja ylös.

Olemme Frankin kanssa kasvaneet yhtä varakkaissa perheissä, mutta kasvatuksemme rahan käytöstä ovat olleet erilaiset. Minut on opetettu säästämään rahaa, kun taas Frank on oppinut käyttämään rahaa rennosti ilman jokaisen käyttämänsä euron laskemista. Minusta molemmat kasvatusmenetelmät ovat ihan fine. Ongelman tästä kuitenkin tekee se, että me olemme rahan käytön suhteen aivan ääripäissä. Frank on lähes aina perse auki. Minulle taas raha-asiat ovat hyvin tärkeitä, enkä pystyisi elämään, jos tililläni olisi alle sata euroa. Pidän myös tarkkaa kirjaa siitä, mihin rahani käytän, jotta osaan arvioida seuraavan kuukauden budjettini. Minä olen liian pihi, kun taas Frank on liian huoleton. Jos kumpikin voisi vähän joustaa ja tulla toista kohti, ei meillä olisi mitään ongelmaa. Toimintatapojen muuttaminen vain on hyvin hankalaa, kun on elänyt tietynlaista elämää jo yli kaksikymmentä vuotta.

Suurin osa erimielisyyksistämme juuri liittyvät raha-asioihin. Minä valitan kun Frankilla ei koskaan ole rahaa ja Frank valittaa minun pitäessä kirjaa Frankin jokaisesta lainaamastaan eurosta. Ymmärrän toki sen olevan ärsyttävää, kun joka kerta kauppaan mennessä kirjaan ylös muistilokeroihini kumpi maksoi viimeksi jotain ja kumman vuoro on maksaa nyt. Frankkia pännii suunnattomasti se, että olen niin tarkka. Minusta taas ärsyttävintä on se, kun on juuri käynyt kaupassa ja varmistanut, että seuraavaksi päiväksi on varmasti riittävästi safkaa, mutta ei ole muistanut pikku ruokamonsterin olemassaoloa. Ruoka häviää alta aikayksikön Frankin saapuessa taloon. Frank syö kuin hevonen. Tietysti iso mies tarvitsee paljon ruokaa, mutta ostaisi sitten omat ruuat. Kerran tämä veti kaikki säästämäni smoothieaines-pussit enkä itse edes kerennyt maistaa niitä. Hieman ketutti. Olin yrittänyt säästää niitä pahan päivän varalle. Jos tuoreet hedelmät loppuisivat, olisi pakastimessa varalla hedelmäpusseja. Vaan ei ole enää, hmph.

Tietysti Frankin luokse mennessä minäkin saan syödä kaapista mitä haluan. Tuntuu vain, että kaapissa ei koskaan ole mitään. Frankin kämppiksetkin ovat aina perse auki. Aika usein minulla on omat eväät Frankin luokse mennessäni, koska tiedän heidän jääkaapin kohtalon. Välillä käymme Frankin kanssa yhdessä kaupassa ja maksamme ostokset puoliksi. Tämä on minusta hyvä tapa, vaikka tietysti jään siinäkin häviölle, kun minä syön ehkä yhden kolmasosan siitä määrästä mitä Frank syö. Jos molemmilla olisi saman verran rahaa, en varmasti olisi niin tarkka raha-asioiden suhteen. Tuntuu vaan tyhmältä, että toinen käyttää viimeiset penninsä kaljaan ja sitten minun pitäisi toimia hyväntekeväisyysjärjestönä ja maksaa tämän ruuat. Tällä hetkellä olen vielä opiskelija eivätkä minun tulot ole mitenkään korvia huumaavat. Joudun usein suunnittelemaan kuinka paljon minäkin kuukautena käytän rahaa mihinkin. Tein juuri  valmistujaismatkasäästötilin ja asuntosäästötilin, jonne myös pitäisi siirtää säännöllisesti rahaa. Rahankäytönsuunnittelu on siis minulle erityisen tärkeää.

Frank sanoo rahan olevan vain rahaa, eikä rahalla pitäisi olla mitään merkitystä. Vastoin yleisesti hyväksyttyjä mielipiteitä, minulle raha on välinearvo onnellisuuteen. Rakastan tanssitunteja ja tulen tanssiessa onnelliseksi. Se vaan on niin saakelin kallista. Tulen myös onnelliseksi suklaan syönnistä. Suklaakin maksaa niin hemmetin paljon ja tulee varmasti kallistumaan suklaan pikkuhiljaa hävitessä maapallolta. Mieluusti söisin luomuruokaa, josta huomaa lähes samantien saavansa elämänvirran takaisin. Tulen myös onnelliseksi siitä, kun lahjoitan rahaa kehitysmaihin tai vähävaraisille. Rakastan matkustamista ja erilaisiin kulttuureihin tutustumista. Matkustamiseen kuitenkin tarvitaan rahaa.

Olen aina hyötynyt säästämisestä enkä koe siitä olleen sen suurempaa haittaa elämässäni, vaikka se onkin hieman ristiriidassa "hakuna matata"-ajattelutapani kanssa. Ehkä joskus on jäänyt harmittamaan, jos on tingannut Afrikassa hinnan todella alas. Olisihan sitä voinut toista tukea rahallisesti maksamalla tuotteesta hieman enemmän. Olisihan se myös siistiä, jos joskus oikein vetäisi ja tarjoisi kaikille baaritiskillä oleville kierroksen. Sekin oli siistiä katseltavaa, kun Amerikkalainen ex-poikaystäväni kerran vain jakeli rahaa ihmisille baarissa hahah. No ehkä tällaiset ovat enemmän miesten juttuja, mutta pointti oli se, että säästäväisestä luonteestani ei ole koskaan ollut minulle haittaa. Sitä paitsi edelleen teen lahjoituksia hyväntekeväisyyteen epäsäännöllisen säännöllisesti. Mielummin laitan rahat johonkin tärkeään asiaan kuin tuhlaisin ne esimerkiksi alkoholiin.

Minulla on muutenkin tulevaisuudensuunnitelmat vielä hieman auki. Sen vain tiedän, että tarvitsen säästöjä niiden toteuttamiseen. Vaikka kehitysmaissa on halpaa, eivät lennot tai asuminen ole ilmaista. Jos haluan lääkäriksi minun pitää kustantaa opiskeluni itse, koska lakimuutoksen takia valtio ei enää tue opiskeltaessa toista saman asteen tutkintoa. Minusta on hyvä säästää ihan pahan päivän varallekin. Entä jos tulisinkin vahingossa raskaaksi? Vauvaelämä ei kuitenkaan ole ilmaista. Säästöillä siis takaan tulevaisuuteni. Tietysti asiassa on myös se nurja puolensa. Säästäessä voi helposti alkaa liian pihiksi ja alkaa elää "sitten kun"-elämää. Vaikka säästää, tulee silti muistaa elää tässä hetkessä. Ei saa olla liian pihi tai säästäväinen. Välillä on hyvä laittaa rahaa menemään ja yrittää olla potematta huonoa omatuntoa tästä, mikä onkin helpommin sanottu kuin tehty hahah.

Tällaiset ovat minun fiilikset meidän raha-asioista. Ehkä olen vain liian tarkka ja pihi. En vaan voi käsittää, miten työtä tekevät miehet eivät saa säästettyä lainkaan rahaa. Miksi palkka pitää törsätä heti johonkin? Aivan kuin raha olisi tulipallo, josta pitää päästä saman tien eroon. En tiedä, miten me Frankin kanssa pärjäämme, jos joskus muutamme asumaan yhteen. Miten samassa taloudessa pystyy elämään, jos molemmilla on aivan eri käsitykset rahasta? Miten koskaan voi elää samoilla rahoilla, jos toinen vaan törsää ja toinen yrittää säästää? Miten pystyy suunnittelemaan yhtään mitään esimerkiksi matkaa, kun toinen ei osaa säästää? Varmasti monella pariskunnalla on samankaltaisia erimielisyyksiä, mutta onko pariskuntia, jotka olisivat päätyneet eroon rahan käytön erimielisyyksien vuoksi? Minua todella pelottaa, miten suhteellemme käy. Onko tämä oikeasti vain väliaikainen seksisuhde vai olemmeko koko loppuelämän yhdessä? Tuleeko politiikka, päihteet tai rahankäyttö suhteemme väliin? Paljon kysymyksiä pyörii mielessäni, enkä mihinkään osaa vastata. Ehkä minun ei tarvitsekaan. Ehkä vain menemme päivän kerrallaan ja katsomme mitä päivät tuovat mukanaan. Valmistumiseni jälkeen viimeistään näemme eriääkö polkumme vai jatkammeko saman polun kulkemista.

Mun rakas paita ja blingbling-dollari. Muuta kuvaa en tähän postaukseen keksiny. :D

Tunnisteet: , , , , , ,

8 kommenttia:

10. helmikuuta 2015 klo 11.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä valtiolta saa tukea toiseenkin saman asteen tutkintoon. Tällöin Kela laskee sinulle myönnetyksi tietyn opintorahakuukausimäärän, josta vähennetään jo käytetyt opintorahakuukaudet, ja loput saat käyttää seuraavaan tutkintoon.

 
10. helmikuuta 2015 klo 11.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meillä on yhteinen tili, josta maksetaan vuokrat ja muut yhteiset menot, kuten ruoka. Rahaa yhteiselle tilille laitetaan tulojen mukaan, eli kumpi tienaa enemmän, maksaa suhteessa enemmän. Loput rahat ovat omia ja niillä tehdään mitä tykätään. Meillä toimii loistavasti! :)

 
11. helmikuuta 2015 klo 17.32 , Anonymous Nora kirjoitti...

Mä tiedän yhden parin, joka erosi pääasiassa rahasyiden takia. Toinen puolisko oli aina jossain, ja "unohti" aina maksaa ja "unohti" luvanneensa maksaa. Rahat hävisi baariin ja kavereille lainaamiseen. Töitäkään ei jossain välissä ollut. Toinen osapuoli sitten kiltisti makseli aikansa, kunnes sai tarpeekseen ja lukuisten lupauksien ja tuloksettomien keskustelujen jälkeen heitti toisen pihalle.

Mulla on omassa suhteessa niin, että olen itse se pennien laskija, joka harrastaa noita asuntosäästämisiä ja muuten vaan säästämisiä. :D Toki mä ostan juttuja, mitä haluan, mutta en näy järkeä esim. rahan käytössä ilotulitteisiin tai alkoholiin (laske joskus huviksesi, paljonko saunakaljat, baariviikonloput, ym. maksaa vuodessa - sillähän saa vaikka järjestelmäkamerapaketin tai matkan!). Puolisoni on muuten fiksu rahankäyttäjä, mutta tämä tuntuu lahjovansa kaikki ylimääräisensä eräälle sukulaiselleen, joka aina "lainaa" johonkin muka tärkeään eikä koskaan maksa takaisin. Minua tämä ärsyttää aivan suunnattomasti ajoittain, koska esimerkiksi matkaillessa mä lähden aina yksin, kun toisella ei ole rahaa. Arjen raha-asiat sen sijaan menee nätisti puoliksi - mies maksaa vuokran ja mä laitan vuokran suuruisen summan yhteiselle ruokatilille.

Tulevaisuudessa varmasti pidetään erilliset tilit ja on jopa mietitty sellaista, että toinen ostaa asunnon omiin nimiinsä ja toinen kesämökin, tms. Ja luonnollisesti, haluan avioehdon, jossa minun penneihini ei kosketa. :D Toki voi olla niin, että jos joskus mennään naimisiin ja valmistutaankin varmaan niin saattaa olla, että tuo mieheke tienaakin sit enemmän, mutta tarkat ehdot tekee musta hommasta reilun. Jos toista rakastaa ja voi elää sen kanssa, että reissuun mennään taas kerran kavereiden kanssa niin selkeillä säännöillä pääsee pitkälle. Tai ainakin edelliset viisi vuotta on päässyt. :) Ehkä voisit nätisti ehdottaa, että Frank toisi sun luo vaikka leffaeväät tai muutoin osallistuisi enemmän? Tsemppiä ratkaisuusi oli se sitten mikä hyvänsä!

 
14. helmikuuta 2015 klo 11.40 , Blogger Unknown kirjoitti...

Saisin vissiin kaksi ekaa vuotta tukia, mutta sitten on vielä neljä vuotta, jotka pitäisi pärjätä ilman. :/

 
14. helmikuuta 2015 klo 11.42 , Blogger Unknown kirjoitti...

Toi yhteinen tili on ihan mahtava keksintö! Sellasta voisin hyvin harkita sillon, jos joskus Frankin kanssa muutetaan asumaan yhteen. :) Kiitos ideasta!

 
14. helmikuuta 2015 klo 11.49 , Blogger Unknown kirjoitti...

Ihanaa, että on joku toinenkin tarkka rahojen laskija. :D Aina kun pitäisi ostaa jotain isoa, esimerkiksi uuden kameran lohdutan itteäni sillä, että mähän oon säästäny 1800 euroa viime vuonna siitä, kun en polta tupakkaa. :D Sitten voinkin hyvillä mielin sen kameran ostaa. :D

Ja hei I feel you tossa asiassa kun miehesi lainaa rahaa eikä saakaan enää niitä takaisin. Myös Frank lainailee jollekin yhtä köyhille kavereillensa rahaa eikä ne maksa koskaan takasin. Niiiin rasittavaa. Olis just kiva mennä joskus jonnekin yhteiselle matkalle, mutta ei siitä taida tulla mitään, kun toinen ei tunne käsitettä säästäminen. Mutta saa nähdä mitä tästä tulee. Kiitos "vertaistuesta"! :D

 
15. helmikuuta 2015 klo 11.18 , Blogger Anna Arokivi kirjoitti...

Meillä kulut maksetaan yhteiseltä tililtä. Molemmat maksaa sinne x summan verrannollisena omiin tuloihin ja loput saa spräädää jos siltä tuntuu. Tienaan melkein kolme kertaa sen mitä mies opiskelijana, joten toki mun kortti vingahtaa joskus useammin ja maksan suuremman osan vuokrasta. Ei ollut hänen päätös vuokrata jättimäistä ullakkohuoneistoa, jotta allekirjoittaneen suku voi rampata täällä. Mulle raha on mullekin vain rahaa. Vähän on piironginlaatikossa katastrofin varalle, mutta loput tulee ja menee. On kiva viedä perseaukinen äiti askartelukauppaan, ladata koriin kaikki mistä se tykkää ja vingauttaa omaa pankkikorttia kassalla. Tosin tietyistä asioista pihistelen, en suostu käymään muualla kuin lidlissä ja saksassa kaupassa ja ostan vaatteeni vain alennusmyynneistä tai poistohyllystä.

Taitaa monet parit erota raha-asioiden takia, vaikkei aina myönnetä. Raha on kuitenkin niin keskeinen juttu elämässä ja tietyllä tapaa hallitseva elementti. Pelisäännöt etenkin yhdessä asuessa kannattaa sopia heti kärkeen ja niihin täytyy sitoutua.

 
21. helmikuuta 2015 klo 7.15 , Blogger Unknown kirjoitti...

Toi yhteinen tili on kyllä hyvä idea! Varmasti tulee käyttöön, jos joskus miehen kanssa yhteen päätän muuttaa.:)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu