Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Joululoma puolikkaan mieheni kanssa

Joulun vietimme Frankin kanssa erikseen omien perheidemme kesken; Frank Hämeenkyrössä ja minä Turussa. Minulle joulu on tärkeä juhla ja olen viettänyt kaikki paitsi vaihto-oppilasvuoden joulun  perheeni kanssa. Olisin kyllä halunnut viettää Joulun myös uuden perheenjäseneni puolikkaan poikaystäväni Frankin kanssa. Olisi kuitenkin mennyt vähän hankalaksi, jos olisi pitänyt alkaa ravaamaan Tampereen ja Turun väliä useampaan kertaan edestakaisin. Frank tuli muutamaa päivää ennen uutta vuotta meille Turkuun. Kävimme Frankin kanssa Turussa kylpylässä. Olen ollut Caribiassa viimeksi pienenä lapsena. Lapsena sitä oli sellainen vesipeto, että jaksoi läträtä uimahalleissa ja kylpylöissä tuntitolkulla. Nyt jaksoimme olla Caribiassa vain muutaman tunnin. Olihan se kieltämättä aika rentouttavaa olla ihanan kuumassa poreammeessa kullan kainalossa poreiden hieroessa mukavasti selkää.



Sain ihme ja kumma houkuteltua (lue: pakotettua) Frankin minun kanssani Myllyyn alennusmyyntiostoksille. Löysimme Frankille muutamia kivoja ruutupaitoja. Frank käy ehkä kerran vuodessa vaatekaupoilla. Tämä oli itseasiassa jo Frankin toinen kerta vaatekaupoilla vuoden sisään. Tämä jos joku todistaa sen, että Frank todellakin rakastaa minua. Ei se kyllä yhtä kauppaa enempää jaksanut kiertää. Sillä välin, kun minä kiertelin vaatekaupoilla Frank istui kiltisti kauppakeskuksessa pelaamassa jotain puhelimella. Käyhän se niinkin. Kiitos Frankkelipuikkeli kauppareissusta ja siitä, että jaksoit mua! <3



Annoimme Frankin kanssa toisillemme lahjat vasta joulun jälkeen. Minä olin ostanut Frankille Lontoosta hupparin, kaksi T-paitaa ja flanellipaidan. Porukat taas ostivat Frankille sukkia, koska tällä ei ole kertaakaan ollut ehjiä sukkia meillä Turussa päällä. Kerran jopa jouduimme ruokakauppareissulla ostamaan Frankille sukat, kun sillä oli vain yhdet sukat mukana ja niistäkään ei ollut paljoa mitään jäljellä. Hahah ihme tapaus. Itse pyysin Frankilta kahvakuulaa joululahjaksi. Tajusin, että kroppani on hieman epätasapainossa. Vaikka treenaankin neljä kertaa viikossa, harvemmin treenaan kunnolla käsilihaksia. Treeni kohdistuu ainoastaan torsoon ja jalkoihin. Nyt tavoitteena on saada haba kesäkuntoon!



Vesivahingon takia Frank ja tämän kämppikset joutuivat muuttamaan asunnosta ennen joulua pois. Sen verran pahaa tuhoa vesi oli saanut aikaan, että kämppä puretaan kokonaan pois. Vielä ei ole tietoa paljonko muutaman kämpän purku ja useamman kämpän remontointi tulee pojille maksamaan. Frank ei onneksi joudu maksumieheksi, kun tämä ei edes ollut kyseisenä iltana kämpässä paikalla. Frankin kämppiksen pitäisi maksaa koko sotku. Onneksi tällä on vastuuvakuutus. Tosin vieläkään ei ole tullut tietoa korvaako vakuutusyhtiö tätä.



Pojat olivat muuttaneet tavarat vanhasta kämpästä uuteen kolme viikkoa sitten. En ollut uudessa kämpässä vielä ehtinyt käydä, kun olen ollut Lontoossa ja Turussa. Ensimmäiset sanani ovesta tullessani sisään olivat "Ou mai gaad". Pojat eivät olleet edes aloittaneet purkaa muuttokuormaa. Jämeränä tyttönä aloitin pomottamisen, että tämä sotku hoidetaan nyt ja heti. Kappas keppanaa sai niihinkin laiskamatoihin jotain liikettä hahah. Naisenergiaa se vain tarvitsi! Uuden vuoden jälkeen tulimme molemmat Frankin kanssa kipeiksi ja olemme nyt niiskutelleet yhdessä kilpaa. Pari päivää on mennyt vain leffoja katsellessa, suklaata syödessä ja läheisyyttä jakaessa.




Miten muut nuoret lapsettomat pariskunnat viettävät yleensä joulun? Vietättekö joulun erikseen omilla porukoilla?

Tunnisteet: , , , ,

2 kommenttia:

9. tammikuuta 2015 klo 12.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

joskus vietimme kumpikin omissa kodeissa aaton kun emme asuneet yhdessä vielä, mutta sen jälkeen kun on asuttu yhdessä niin aina ollaan oltu yhdessä jomman kumman kotona jouluna, molemmat tässä lähellä niin helppo käydä molemmissa peräkkäisinä päivinä.

 
12. tammikuuta 2015 klo 11.08 , Blogger Unknown kirjoitti...

Toi on kyllä kätevää, jos molempien porukat asuu samassa kaupungissa. :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu