Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

WEMBULA

tiistai 30. joulukuuta 2014

Avoin parisuhde käytännössä

Paljon on tullut kysymyksiä siitä, mitä avoin suhde käytännössä tarkoittaa ja miten se käytännössä toimii. Minulle asia on ollut jo pitkään itsestäänselvyys enkä ole ajatellutkaan, että se ei kaikille sitä tosiaan ole. Käytännössä avoin suhde eroaa tavallisesta suhteesta vain siinä, että syrjähypyt ovat sallittuja. Molemmat ovat seksuaalisesti vapaita tekemään ihan mitä haluavat, mutta ainoa vakituinen suhde on tämä meidän yhteinen. Toki avoimia suhteita on monia erilaisia. Meidän suhde on hyvin intiimi ja läheinen. Rakastamme toisiamme ja suunnittelemme tulevaisuutta sekä perhettä yhdessä. Toisilla taas voi olla avoin suhde, joka perustuu lähes yksinomaan seksiin ja läheisyyden jakamiseen. 


Meidän suhteen sääntöihin kuuluvat kondomin käyttö, ehdoton rehellisyys sekä säännölliset keskustelutuokiot avoimen parisuhteen herättämistä tunteista. Vaikka kondomin käyttö onkin ehdotonta, on silti hyvä käydä silloin tällöin sukupuolitautitesteissä. Muutamien sukupuolitautien on mahdollista tarttua kondomin käytöstä huolimatta. Sukupuolitaudit voivat myös tarttua suuseksin välityksellä. Molemmat kunnioittavat suhteemme sääntöjä ja noudattavat niitä.

Muita seksipartnereita löytyy niin baarista, vanhoista seksipartnereista kuin Tinderistäkin. Olemme sopineet, että toisen läsnäollessa ei saa iskeä muita. Flirttaaminen on toki sallittua, mutta edes pussailemaan ei toisen nähden saa mennä. Aina kun hengaamme yhdessä olemme käytännössä kuin tavallinen seurusteleva pariskunta. Olemme myös sopineet, että toisen läheisen ystävän kanssa ei saa tehdä mitään seksuaalista. Se nyt olisi varmasti sanomattakin selvää. Pettämiseksi kokisin sen, jos Frankilla olisi henkisesti yhtä vahva suhde johonkin toiseen naiseen kuin minuun. Pettämiseksi kokisin myös valehtelun tai salailun.


Avoimen suhteen suurin ongelma on mustasukkaisuus. Mustasukkaisuutta on mahdotonta välttää. Kerromme aina toisillemme, kun olemme olleet jonkun toisen kanssa sängyssä. Samalla käymme pitkän keskustelun sen herättämistä tunteista. Tunteista puhuminen lieventää mustasukkaista ja alakuloista fiilistä. Me emme Frankin kanssa ole riitelijä-tyyppejä. Emme koskaan huuda toisillemme tai riitele perinteisellä tavalla. Me puhumme ja keskustelemme asiat läpi. Kerromme asioista suoraan ja yritämme saada aikaiseksi kompromisseja ja rakentavan keskustelun. Keskustelumme on lähes samanlaista kuin parhaalle ystävälle kertoessa seksireissuista. Tosin kumppanille kertominen tapahtuu aina hienovaraisemmin. Joskus kerromme yksityiskohdista; toisinaan emme. Kerromme sen verran kuin toinen haluaa tai jaksaa kuulla. Yöllisistä seikkailuista heitetään myös välillä hyvää läppää ja nauretaan toistemme kännisekoiluille.

Avoimen suhteen toisiksi suurin ongelma on "ällötys-tunne". Minulle tulee lähes aina likainen ja ällöttävä olo, kun Frank on käynyt vieraissa. Minulle on tärkeää, että Frank peseytyy putipuhtaaksi varpaita ja hampaita myöden ennen kuin edes pussaamme. Frankilla ei ole ongelmaa harrastaa seksiä kanssani heti sen jälkeen, kun itse olen käynyt vieraissa. Hyviin tapoihin kuuluu silti peseytyminen mahdollisimman pian vieraissa käynnin jälkeen. Frankille ei oikeastaan tule samankaltaista ällötys-tunnetta kuin minulle. Frank tulee ainoastaan mustasukkaiseksi ja hetkellisesti omistushaluisemmaksi.


Toiseen ihastuminen ei pelota kumpaakaan, koska olemme molemmat niin rakastuneita toisiimme ja uskomme olevamme "oikeita" toisillemme. Frank ei kiinny naisiin helposti. Minä taas kiinnyn miehiin erittäin helposti. Mielestäni ihastumisia tulee ja menee ihan tavallisissakin suhteissa enkä itse pelkää asiaa. Olen suhteemme aikana ihastunut useamman kerran muihin miehiin, mutta olen antanut asian vain olla. Ihastuminen muuttuu kohdallani vain harvoin rakastumiseksi eivätkä ihastumiset ole pysyviä. Kaikki tunteet ovat minusta sallittuja ja näin ollen ihastuminenkin on tietysti sallittua. Jos ihastuu johonkin seksikumppaniinsa, olisi hyvä välttää näkemästä tätä ainakaan heti uudelleen, jotta ihastuminen laantuisi. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti ole suhteemme sääntö. Saamme nähdä muita  seksipartnereitamme niin usein kuin haluamme. Olemme toisillemme kuitenkin aina ne ykköset!


Kyselkää ihmeessä, jos jotain jäi vielä minun ja Frankin avoimesta suhteesta epäselväksi! Vastaan mielelläni. :) Oikein hauskaa ja riemuntäytteistä uutta vuotta kaikille!

Tunnisteet: , , , ,

lauantai 27. joulukuuta 2014

Kakka osa 2 -Nolouden huippu

Jotta tämä kakkapostaus olisi kaikille ymmärrettävissä, suosittelen ensin edellisen kakkapostauksen lukemista, joka löytyy tästä linkistä. Jos et jaksa edellistä postausta syystä tai toisesta lukea, on hyvä tietää, että minä olen ollut aina ujo käymään kakalla poikaystäväni nähden tai kuullen. Tämä postaus on huumorilla höystettyä tyttöjen prinsessa-kakka myyttien rikkomista. Ajattelin siis päivitellä vähän kakka-kuulumisiani. Olen edennyt hurjasti eteenpäin kakkaamisen osalta. Minusta on tullut rohkea, avoin ja sosiaalinen kakkaaja. Tällä hetkellä kakkaaminen on edennyt jo siihen pisteeseen, että mikä tahansa kakan olomuoto tulee reippaasti ulos myös Frankin läsnäollessa, olipa sitten kyse King kong kakasta, korkkikakasta tai Jari Sarasvuo-kakasta. Tämä kaikki rohkeus alkoi siitä, kun pari kuukautta sitten sairastuin vatsatautiin. Vatsa oli helvetin kipeä ja paskaa tuli joka rööristä. Oksensin muutaman kerran ja ripulia tuli kuin vettä Niagaran putouksesta. Luulin hetken aikaa olleeni takaisin Afrikassa, jolloin kärsin vesiripulista reippaasti yli viikon ajan. Onneksi tämä parin kuukauden takainen ripulikohtaus meni ohi vajaassa kahdessa päivässä. 

Vatsatauti alkoi keskellä yötä. Oli aivan hiljaista. Ainut ääni mikä kuului oli vatsastani kaikuvat konekiväärin laukaukset ja ajoittaiset ydinpommiräjähdykset. Minuuttien päästä kakantuloa ei olisi voinut enää estellä. Tätä tilanneta olin pelännyt jo useamman vuoden ajan. Minulla ei kertaakaan aikaisemmin ollut tullut ripulia ex-poikaystävieni aikana. Nyt olin tilanteessa, josta ei ollut poispääsyä. En voinut käskeä Frankkia lähtemään tupakalle keskellä yötä, enkä voinut alkaa soittaa musiikkia keskellä yötä. En voinut laittaa suihkua täysille tai korvatulppia Frankin korviin. Paperin laittaminen pönttöön ei olisi estänyt Frankkia kuulemasta jäätäviä pytyssä kaikuvia pommin ääniä. Se oli menoa se. Menin kylmänrauhallisesti vessaan ja päätin päästää pahat henget ulos. Tuntui siltä, että kaikki sisäelimetkin olisivat tippuneet suolistossa olevan tavaran mukana. Useamman minuutin ulostamisen jälkeen maha tuntui aivan tyhjältä. Menin takaisin Frankin viereen nukkumaan. En vielä tähän päivään mennessäkään tiedä onko Frank ollut yöllä hereillä. Ei hän ainakaan mitään päällepäin nähtäviä traumoja ole siitä saanut. Seuraavana aamuna ripuli jatkui edelleen. Kerroin tilanteestani Frankille ja Frank ymmärsi asian täysin. Käskin Frankin laittaa musiikin päälle ja niin sitä taas mentiin paskantamaan suolia ja sisäelimiä pihalle. Kilojen tiputtaminen ei olisi voinut helpompaa olla. Ripuli 1-Ummetus 0.

Näiden muutaman kuukauden takaisten hyvin jännittävien tapahtumien jälkeen minusta on tullut parisuhteen kakkaamisen kandidaatti. Olen kehittynyt ujosta kakkaajasta rohkeammaksi ja avoimemmaksi kakkaajaksi. Käyn rohkeasti kakalla Frankin kuullen, mutta suosin edelleen vesihanan pitämistä samalla auki. Olen nähnyt paljon kakkaamisen maailmaa seurusteltuani rohkeiden kakkaajien kanssa. Kakkaamisenkatsomukseni on siis laaja ja koen siitä olevan suurta hyötyä oikeaoppisessa kakkaamisessa. Olen erittäin huolellinen ja nykyään osaan nauttia jokaisesta hetkestä pytyn äärellä olipa kumppanini lähellä tai kaukana. Olen kakalla aina ajoissa ja hoidan kakkaamisen ajallaan. Olen joustava ja sopeudun nopeasti uudenlaisiin vessoihin. Hoidan hommat loppuun paperitöitä myöden. Olen hyvä keskittymään ja olen kakkaamisessa aidosti läsnä. Kakkaajana olen iloinen, reipas ja huumorintajuinen. Hoidan kakkaamisen alusta loppuun huolellisesti ja tunnollisesti. Pyrin ylläpitämään positiivista kakkaajien asennetta. Osaan toimia niin itsenäisesti kuin ryhmässäkin. Koen samassa taloudessa asuvien tiimityöskentelyn tärkeänä osana toimivaa kakkaamista. Kakkaaminen on ollut minulle aina tärkeää ja koenkin uskalluksen kakata kumppanin läsnä ollessa hyvin palkitsevana.

Afrikassa keittiömme hana antoi kommuunillemme vartaistukea kärsiessämme ruokamyrkytyksen aiheuttamista suolistovaivoista ja suolen ajoittaisesta räjähtelystä.

Tunnisteet: , , ,

maanantai 22. joulukuuta 2014

London called me

Viime viikon vietin vanhassa asuinkaupungissani Lontoossa äidin kanssa joululahjaostoksilla. Äiti oli alkuviikosta työmatkalla, mutta loppuviikon saimmekin shoppailla yhdessä. Oli ihanaa viettää äidin kanssa pitkästä aikaa laatuaikaa. Sitä harvemmin tulee nähtyä noin pitkään, kun toinen asuu Turussa ja toinen Tampereella, vaikka välimatka onkin vajaa kaksi tuntia junalla. Hotelli oli aika luksusmeininki opiskelijalle. Äiti on VIP, joten pääsin äitin huone-aveccina VIP-tiloihin hakemaan ilmaista mättöä niin paljon kuin sielu siesi. Hotellissa oli myös aivan uskomaton aamupalatarjoilu. Oli vähän erilaista saada aamupalaksi lähes mitä vain voi kuvitella verrattuna siihen mitä yleensä Tampereella syön aamupalaksi. Yleensä kaapissa on vain puuroa. Hyvän tuurin käydessä saattaa tarjolla olla jogurttia tai jopa hapankorppua.

Shoppailujen lisäksi kävimme katsomassa musikaaliesityksen  nimeltä "The book of mormons". Esitys oli aivan loistava! Musikaali vei kyllä kaikista näkemistäni teattereista ja musikaaleista ylivoimaisesti voiton! Suosittelen ehdottomasti uskontohuumorista pitäville. Mormoneille sen sijaan kehoitan pysymään musikaalista kaukana, sillä musikaali on suhteellisen loukkaava mormoni-uskontokuntaa kohtaan. Viikon aikana ehdimme käydä myös Lontoon silmässä eli London eyessä. Näköalat olivat aivan huikeat ja oli todellakin rahan arvoinen. Viikon aikana myös aloittelin järjestelmäkamerakuvausuraani. En ole koskaan aikaisemmin järjestelmäkameraa käyttänyt. Kamera (Canon EOS 60D) on Frankin, mutta Frankula ei sitä pahemmin käytä, joten minulla on oiva tilaisuus napsia sillä kuvia. Vielä pitää kovasti harjoitella ja lukea kaikenmaailman säädöistä ja kameran ominaisuuksista, joista en ymmärrä hölkäsen pöläystä. Tässä kuitenkin ensimmäisiä järjestelmäkameralla ottamiani kuvia. Hmmmm...





























Iloista joulumieltä ja rauhaa joulun taikaa. Oikein rauhaisaa ja lämmintä joulua kaikille!

Tunnisteet: , , , , ,

tiistai 16. joulukuuta 2014

Pikkujoulut Mikkelin yössä

Edellisviikonlopun vietin Mikkelissä Kenia-porukan kanssa pikkujoulujen merkeissä. Meillä on kyllä aivan mahtava tiimi; läppä lentää ja nauru raikuu. Perjantaina heti ensimmäisenä menimme hajottamaan Teijan rappukäytävällä olleen lampun, kun kantamamme patja osui vahingossa siihen. Hups. Illalla teimme hyvää safkaa, pelattiin Sanasotaa ja jaettiin pikkujoululahjat. Yöllä lähdimme tietysti tutustumaan Mikkelin yöhön. Laitoimme taas kauan kadoksissa olleet Afrikka jalkamme vipattamaan. Lauantaina nukuimme krapulaamme, menimme keilaamaan ja pelasimme taas Sanasotaa. Aivan huippupeli tuo Sanasota! Siinä tosin tuntee itsensä niin tyhmäksi, kun pää lyö välillä ihan tyhjää. Korkeakoululaisina saimme hävetä itseämme useampaan kertaan. Laitetaan Brasilian pääkaupunki, Matti Nykäsen Olympiavoitot ja nisäkkään määrittelyt humalan piikkiin! Tässä kuitenkin viikonlopun kuvasaldoa!
















Tunnisteet: , , , , ,

maanantai 15. joulukuuta 2014

Haastateltavana avoimesta suhteesta



Tunnisteet: , , ,

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Hassu Frank, osa 2

Tätä postausta ei kannata lukea, jos ei ymmärrä pissa-kakka-juttujen päälle. Tämän lukemiseen tarvitset hieman lapsen mieltä ja muutamassa kohdassa ripauksen kahdeksantoista-vuoden ikää. Jutut ovat aika alapäähuumoripainotteisia ja pissa-kakka-juttujen tasoisia. Jos pidät tästä postauksesta, voit lukea ensimmäisen hieman "järkevämmän" osion tästä.


Pussaillaan, kunnes päätän raottaa oikeaa silmääni ja kurkkaan Frankkia.
Venla: "Tekstaaks sä jolleki?"
Frank: "Joo."
Venla: "Tosi hyvin sä oot mukana tässä. Heheh."


Ystäväni poikaystävä oli tehnyt ystävälleni aarrejahdin. Poikaystävä oli piilottanut kahdeksan lahjaa eripuolille asuntoa ja viesteissä oli ollut kartta aina seuraavan aarteen luo. Viimeinen aarre oli ollut poikaystävä parvekkeella ruusujen kera. Kerroin jutun Frankille ja Frank ilmoitti tekevänsä samanlaisen aarrejahdin minulle. Frank kertoi laittavansa mut kiertämään ympäri Tampereen keskustaa aamuyöhön asti. Viimeinen aarre on auto ja auton sisällä on lappu, jossa lukee "tuu hakee mut baarista." Tosi romanttista. :D


Frank: "Mä voisin kans mennä kakkalle. Pierasin äsken ja tunsin ku suolessa jotain löysää liikahti. Näytin peukkua pierulle, että saa tulla. Se otti ohituskaistan ja kiilas pökäleen ohi."


Kaupassa ostoksilla.
Venla: "Olis sittenki pitäny ottaa kori. Meillähän on kädet ihan täynnä."
Frank: "Eihän oo. Toiseen käteen mahtu vielä pallotki ja pelaan taskubilistä."
Frankin toinen käsi oli taskussa pitämässä palleistaan kiinni. "Taskubiljardi on sitä, kun pallot on pussissa ja peli seisoo."


Viime kuukauden asento (K18):
Venla alasti sängyllä, turbaani päässä hammaslankaamassa hampaitaan haarat levällään. Frank jossain vähän alempana puhumassa työnantajalleen puhelimessa kaiutin päällä ja kieli pitkänä.


Maataan lusikassa ja ollaan menossa nukkumaan. Frank on iso lusikka ja minä olen pieni lusikka. Minä näprään vielä hetken kännykkääni.
Frank: (kurkottaa päätään ylös mun selän takana) "Mä en haluu olla ihan yksin muurin tällä puolella. Mulla on yksinäistä."
Venla: "Hahah överi söpö Frankki!"


Venla: "Miks pidät tollasta nautintoääntä sillon ku pieraset?"
Frank: "Se on niin kivaa kun persereikä lepattaa. Ihanaa päästää pahat henget ulos."


Mentiin yhden aikoihin yöllä nukkumaan. Herään neljän aikoihin kauheaan pissahätään ja käyn pissalla. Hypätessäni takaisin sänkyyn Frank herää ja kysyy mitä kello on.
Venla: "Se on neljä."
Frank: "Ei vittu mulla on alkanu koulu puoltoista tuntia sitten. Taas oon myöhässä."
Venla: "Kello on neljä aamuyöllä. Voi rakas sä oot ihan pihalla."
Frank: "Huh. Miten se voi olla vasta niin vähän. Mä oon jo ihan virkee." 
Hahahahah mikä pönttö. :D En voi vieläkään käsittää, miten se luuli olevan jo iltapäivä.


Frank kutsuu minua nykyään "Rakkaaksi rakoperseeksi". Voi kuinka söpöä.


Olin Frankin hierontavastaanotolla hierojakoululla. Frank hieroi niskaani ja istui hierontapöytä-pään reiän kohdalla juuri naamani alapuolella. Olin aivan rentoutuneena ja melkein unien maailmassa, kunnes yhtäkkiä ilmassa alkoi haista paskavaippaan pääedellä hypännyt mädääntynyt kananmuna. Frank oli päästäny jäätävän hiljaisen paholaisen. Onneksi olin jo valmiiksi makuulla, sillä siitä ei olisi pyörtyminen ollut kaukana. Olin toivonut hierontaa happy ending:illä, mutta sainkin ihanan tuoreet metaanit suoraan naamaani päin. Kiitti Frankki näistä.


Mukavaa sunnuntaita kaikille rakkaille rakoperseille!

Tunnisteet: , ,

torstai 11. joulukuuta 2014

Olenko polyamoristi?

Polyamoria tulee sanoista: poly, joka tarkoittaa Kreikaksi useaa ja amor, joka tarkoittaa latinaksi rakkautta. Polyamoria tunnetaan usein käsitteenä, jossa useampi kuin kaksi ihmistä seurustelee keskenään. Polyamoria-käsite viittaa myös avoimeen suhteeseen, jossa osapuolilla voi olla rinnakkain useampia rakkaus- tai seksisuhteita. Vaikka elänkin avoimessa parisuhteessa, en pidä itseäni polyamoristina. Polyamoria tuntuu vieraalta enkä pystyisi varsinaisesti seurustelemaan kahden miehen kanssa samaan aikaan. Minulla on yksi ainut mies, jota rakastan ja, jonka kanssa jaan elämän ilot ja surut. Muut mahdolliset miehet ovat vain satunnaisia muutaman kerran seksipartnereita tai vanhoja rakastajia, joita en rakasta enempää kuin ystävinä. Vaikka ihastun ja kiinnyn toisiin miehiin helposti, en laske itseäni polyamoristiksi. Ihastuksia tulee ja menee. Rakkaus on pysyvämpää. Frank on se ainut oikea, joka on jo kauan aikaa sitten vienyt sydämeni.

Olen aikaisemmin ollut rakastunut kahteen mieheen samaan aikaan ja useamman kerran ihastunut muihin miehiin, vaikka olisinkin ollut varattu. En silti pystyisi kuvittelemaan itseäni parisuhteessa useamman ihmisen kanssa. Omalla kohdallani ajatus kimppaseurustelusta kuulostaa jollain tapaa huvittavalta ja todella kaukaiselta. Olen kuitenkin sen verran erikoinen tapaus, että olen lähes kaikkea elämäni aikana valmis kokeilemaan. Olisin myös valmis kokeilemaan kimppaseurustelua yhden naisen ja yhden miehen kanssa. Kahden miehen kanssa en pystyisi missään nimessä kimppaseurusteluun. Minulle on ehdotonta, että miespartnerini on 110% hetero. Pidän omalla kohdallani kimppaseurustelun onnistumista yhtä epätodennäköisenä kuin sitä, että voittaisin lotossa. Uskon kuitenkin monen henkilön välisen suhteen toimivan, jos vaan kaikki suhteen osapuolet ovat halukkaita suhteeseen. En pidä itseäni mitenkään pimahtaneena tai mielenterveysongelmaisena, vaikka pidänkin polyamoriaa yhtenä hyvänä elämäntapavaihtoehtona. Frank taas on sanonut, että ei todennäköisesti pystyisi seurustelemaan useamman henkilön kanssa samaan aikaan. Frank kertoo, että on pohjimmiltaan vain yhden naisen mies.

Maailmaa nähtyäni maailmankatsomukseni on muuttunut täysin. Seksuaalisuuteen suhtautumisenikin on muuttunut maailmankatsomukseni rinnalla. Jos en olisi asunut Amerikassa tai Afrikassa, en luultavasti eläisi nyt avoimessa suhteessa. Amerikassa tajusin, kuinka arkipäivää pettäminen oikeasti on. Petetyt eivät välttämättä koskaan saa tietää tulleensa petetyiksi ja elävät suhteessa onnellisina luullen kumppaniaan täysin luotettavaksi. Minä en tykkää lainkaan valehtelusta tai uskottomuudesta ja se onkin suurin syy avoimen suhteen valinnalleni. Avoimessa suhteessa ei tarvitse epäillä kumppaniaan ja voi luottaa toiseen sataprosenttisesti. Avoimessa suhteessa ei tarvitse pelätä, että vasta vuosien päästä kuulee tulleensa petetyksi. Avoimessa suhteessa eletään nyt ja tässä. Syrjähypyt kerrotaan partnerille samantien ja asiat jutellaan yhdessä läpi.

Keniassa polyamoria-suhteita oli monia. Oli mielenkiintoista kuunnella miesten ja naisten kokemuksia polyamoriasta. Miesten motivaatiot polyamoriaan olivat tosin aivan erilaisia mitä olisin toivonut kuulevani. Miehet sanoivat monen naisen omistamisen kertovan miehen varakkuudesta. He kertoivat myös, että oli hyvä olla varalla useampia naisia, jos yksi naisista kuolisi tai ei pystyisi saamaan lapsia. Suuri lapsien lukumäärä kertoi myös varakkuudesta. Seksi oli monipuolista ja hyvää, kun sai vaihdella naisia. Miehen tuodessa uusia naisia mukaan suhteeseen, suhteessa ennestään olevat naiset eivät mahtaneet asialle mitään. Monet naiset sanoivat olevansa mustasukkaisia, mutta eivät voineet lähteä pois suhteesta rahan takia. Jos mies kuoli, polyamoria-suhteen naiset jäivät kuitenkin elämään yhdessä.

Millaisia mielipiteitä teillä herää polyamoriasta? Voisitteko kuvitella elävänne polyamoria-suhteessa?

Tunnisteet: , , , , , ,

maanantai 8. joulukuuta 2014

Kuinka hyvin tunnet kumppanisi?


Kopioin väestöliiton sivuilta parisuhdetestin, jossa katsotaan, miten hyvin tuntee kumppaninsa. Testin avulla saa selville, missä asioissa kumppanuksilla on toistensa tuntemisessa parantamisen varaa. Teimme molemmat Frankin kanssa testin. Testin kokonaispistemäärä oli 24. Minä sain 19 pistettä ja Frank sai 19.5 pistettä. Testin mukaan Frank tuntee minut puoli pistettä paremmin kuin minä Frankin. Linkatkaa ihmeessä mulle, jos joku muu aikoo tehdä saman parisuhdetestin. Olisi kiva lukea, miten hyvin muut tuntevat kumppaninsa!

VENLAN TEKEMÄ TESTI

Mikä on kumppanisi mieliharrastus? 2p.
Down-hill biking.
Oikea vastaus: Oikein! 2p.

Ketkä ovat kumppanisi kaksi läheisintä ystävää (sinun lisäksesi)? 2p.
Jussi ja Wänkki
Oikea vastaus: Oikein! 2p.

Mikä on kumppanisi mieluisin lomanviettotapa? 2p.
Ottaa aurinkoa, uida meressä ja juoda kaljaa jossain lämpimässä maassa, esim Aasiassa.
Oikea vastaus: En oikeastaan tykkää ottaa aurinkoa, koska siinä tulee niin hiki. Mielummin riippuisin riippumatossa varjossa kalja kädessä ja Venla kainalossa. 1p.

Mitkä asiat tekevät kumppanisi onnelliseksi? 2p.
Ystävät, minä, seksi, ruoka ja musiikki.
Oikea vastaus: Kaikki ovat oikein. 2p.

Mitkä asiat saavat kumppanisi hermostumaan? 2p.
Se, että maailmassa on niin paljon vääryyksiä. Se, että media ei kerro totuutta asioista. Ihmiset uskovat kaikki televisiossa kerrotut asiat, eivätkä ota uutisten lähteistä itse selvää tai ajattele niitä kriittisesti.
Oikea vastaus: Sinnepäin. En nyt jaksa alkaa tarinoimaan tästä aiheesta lisää, kun me taas saadaan pitkä väittely aikaiseksi. 1p.

Mikä on kumppanisi suosikkiruoka? 2p.
Hahah mikä kysymys! Frankin lempiruokaa ovat kaikki ruuat! Frank ei syö mielellään valmisruokia tai ruokia, joihin on lisätty jotain keinotekoista.
Oikea vastaus: Jouluruoka. Varsinkin hyvin tehty kinkku on hyvää. 1p.

Missä kumppanisi haluaisi mieluiten asua? 2p.
Aasiassa omakotitalossa. Jossain, missä voi elää omavaraisesti ja ilman Eu:n lainsäädäntöä.
Oikea vastaus: Haluaisin asua omakotitalossa. Sillä ei ole väliä missä asun, kunhan tunnen olevani kotona. 1.5p.

Mitä saavutusta kumppanisi pitää tärkeimpänään? 2p.
Valmistuminen ammattikoulusta. Myös se, että hän pääsi sisään urheiluhierojakouluun.
Oikea vastaus: Pysynyt uskollisena sille omalle jutulle mitä olen tehnyt. En muuttaisi mitään mitä olen tehnyt elämässäni. 1p.

Mitkä kolme asiaa on kumppanillesi tärkeimpiä elämässä? 2p.
Ihmissuhteet (perhe, ystävät, minä), pysyä terveenä ja olla onnellinen. 
Oikea vastaus: Lisäisin tähän vielä, että haluaisin kapitalismin loppuvan ja uuden aikakauden alkavan. 1.5p.

Minkälaisista elokuvista kumppanisi pitää? 2p.
Frank pitää kaikenlaisista leffoista. Suosikkeja ovat fantasia, taistelu, sota ja action leffat. Kauhuleffoja Frank ei jaksa katsoa, koska ne ovat kuulemma tylsiä ja huvittavia tapauksia. Nii varmaa. Oikeesti se pelkää paskovansa housuun.
Oikea vastaus: Oikein! Komedian voisi vielä lisätä listaan. 2p.

Mitä kumppanisi ei suostuisi tekemään mistään hinnasta? 2p.
Satuttamaan minua millään tavalla. Uskomaan mun poliittisiin suuntauksiin.
Oikea vastaus: Ensimmäinen oikein ja toinen väärin. Annan kuitenki kaks pistettä. Yritys oli kova. 2p.

Mikä on kumppanisi suurin unelma tai toive? 2p.
Päästä pitkälle Aasian reissulle mun kanssa tai päästä asumaan ulkomaille.
Oikea vastaus: Suurin unelmani on päästä pitkälle reissulle. Maan ei tarvitse välttämättä olla Aasia, mutta sieltä on helppo aloittaa. 2p.

FRANKIN TEKEMÄ TESTI

Mikä on kumppanisi mieliharrastus? 2p. 
tanssi 
Oikea vastaus: Oikein! 2p. 

Ketkä ovat kumppanisi kaksi läheisintä ystävää (sinun lisäksesi)? 2p.
Peppi ja Julle 
Oikea vastaus: Peppi on ollut jo pitkään paras ystäväni. Muuten en olekaan laittanut kavereitani koskaan mihinkään järjestykseen. Annan kuitenkin täydet pointsit. 2p. 

Mikä on kumppanisi mieluisin lomanviettotapa? 2p. 
Lämpöisessä maassa, joko bailaamassa tai hyväntekeväisyystyössä.
Oikea vastaus: Oikein! Tykkään myös ottaa aurinkoa. 2p. 

Mitkä asiat tekevät kumppanisi onnelliseksi? 2p. 
Hyväntekeväisyystyö, tanssi, Frankki? ^^, Afrikka, RnB, musiikki
Oikea vastaus: Oikein! Minut tekee onnelliseksi myös läheisten terveys ja oma terveys. 1p.

Mitkä asiat saavat kumppanisi hermostumaan?
Ööö... Frankki? Vähäosaisten sortaminen.
Oikea vastaus: Hahah Frankki on saanut minut hermostumaan ehkä kerran. Minut saa hermostumaan se fakta, että maailmassa ruoka ei jakaudu tasan. Töissä minut saa hermostumaan lääkärit ja hoitajat, jotka puhuvat paskaa potilaista selän takana tai, jotka käyttäytyvät potilaita kohtaan täysin epäammatillisesti. Miten he ovat edes päässeet alalle?!? Lääkiksessä voisi myös olla jonkinnäköinen pääsykoe, jossa mitataan sosiaalisia taitoja. 1p.

Mikä on kumppanisi suosikkiruoka? 2p.
perunamuusi ja itsetehdyt mummonlihapullat
Oikea vastaus: Oikein, jos irtokarkkeja tai suklaata ei lasketa! 2p. 

Missä kumppanisi haluaisi mieluiten asua? 2p.
Tällä hetkellä Tampereella koulun takia. Koulun jälkeen tuskin itsekään tietää missä oikeasti haluais asua. Englannista ja USA:sta höpisee. Kyllä se vielä rakastuu Aasiaan tai Afrikkaan niin paljon, että siellä se hengailee enimmäkseen. :D
Oikea vastaus: Oikein! 2p. 

Mitä saavutusta kumppanisi pitää tärkeimpänään? 2p. 
Parisuhde, lapsi, koulutus, työ, matkustaminen, asioiden tekeminen ja kokeminen. Auttaa Aafrikassa lapsia mahdollisimman paljon.
Oikea vastaus: Ööö Frankki ei ole ilmeisesti ymmärtänyt kysymystä...? Suurin saavutukseni on, että olen löytänyt elämälleni tarkoituksen avustustyöstä Afrikassa ja heikoimpien auttamisessa. 1p. 

Mitkä kolme asiaa on kumppanillesi tärkeimpiä elämässä? 2p. 
Lapset, matkustaminen, tanssi
Oikea vastaus: Minulle tärkein asia elämässä on, että minä ja läheiset ihmiset pysyvät terveinä ja onnellisina. Seuraavalla sijalla tulevat tanssi ja kehitysmaiden lasten hyvinvointi. Matkustaminen on minulle tärkeää, mutta se ei kuitenkaan yllä ykkössijalle. 1p. 

Minkälaisista elokuvista kumppanisi pitää? 2p.
Venla tykkää komedioista ja kauhuleffoista. Lasten leffat on ihan kärkisijoilla.
Oikea vastaus: Jep, komediat ja kauhuleffat ovat mun lemppareita. Oon tosi nirso leffojen suhteen. Tykkään ainoastaan leffoista, jotka herättävät jonkinlaisia suuria tunne-elämyksiä, kuten naurua, surua tai kauhua. Lasten leffat eivät ole kärkisijoilla, mutta onhan niitä kiva katsoa muksujen kanssa! 1.5p.

Mitä kumppanisi ei suostuisi tekemään mistään hinnasta? 2p. 
Jaa.a. Ei ainakaan suostuis makaamaan hämähäkkien alapuolella. 
Oikea vastaus: Oikein! Hämähäkkifobia on suuri, vaikka Afrikassakin olen asustellut. Muut itikat ja ötökät ovat ihan ok, mutta hämähäkit, varsinkin yläpuolellani, ovat jotain käsittämättömän kamalaa. 2p.

Mikä on kumppanisi suurin unelma tai toive? 2p. 
Turvata kaikille lapsille ruoka, turvallisuus ja koulutus. 
Oikea vastaus: Tulevaisuuden haaveissa tosiaan on avustustyön tekeminen ja kehitysmaiden lasten oikeuksien puolustaminen. 2p.

Tunnisteet: , , ,