Vähän extremeä murun kanssa

Olen aina pitänyt itseäni extreme tyyppinä, joka suostuisi oikeastaan mihin vain. Eilen ajatteluuni tuli kuitenkin pieni muutos...

Päätimme mennä sunnuntaina Frankin kanssa Sappeelle down-hill pyöräilemään. Oli aivan loistava sää ulkoaktiviteettiin! Frank on aikaisemmin harrastanut down-hill pyöräilyä, mutta minä en ollut koskaan sitä edes kokeillut. Tykkään kaikesta jännittävästä ja extremestä, joten ajattelin, että tämä laji voisi olla minun juttu. Yllätyksekseni se olikin paljon pelottavampaa mitä olin kuvitellut enkä uskaltanutkaan ajaa täysillä. Päivän saldona oli polvi mustelmilla, etureidet jumissa, oikean käden haba jumissa, sormet jumissa, pylly mustelmilla ja pimppi niin helvetin kipeä. Luvassa taitaa olla muutaman päivän selibaatti. Onnea vain Frankille.

Ensimmäisen laskun jälkeen olin aivan paskat housuissa. En kaatunut, mutta korkeus ja vauhti hirvittivät minua. Toinen lasku mentiin vahingossa punaisesta mäestä. Se oli jotain niin kamalaa. Sen jälkeen olin ihan hirvityksissäni ja ajattelin, että en laske enää mistään. Kokopäivälippu kuitenkin ostettiin, joten pakotin itseni laskemaan vielä yhden kerran mäestä alas. Niin sitä mentiin. Sinisen mäen laskeminen ei tuntunutkaan enää pahalta punaisen mäen jälkeen. Menin vihreistä ja sinisistä mäistä. Pikkuhiljaa sitä uskaltautui antautumaan pyörän ja mäen vietäväksi. Aloin pitää siitä. Jokainen lasku jännitti. Onneksi tykkään adrenaliinivirtauksesta ja jännittämisestä. Ensimmäinen kaatuminen tapahtui hississä. Lensin puolessa välissä nousua pois ankkurihissistä kyljelleen maahan. Toisen kerran kaaduinkin jo vähän rajummin. Siitä taisi kaikki mustelmatkin tulla. Olin juuri noussut mäen päälle ja irrottamassa ankkurihissiä pois pyllyn takaa, kun se vahingossa jäi jumiin takkiini. Lensin voltin pyörän yli maahan ja pyörä lensi päälleni. Olin onneksi pukeutunut koko suojavarustehaarniska-settiin, joten ei käynyt pahasti.

Vihreän mäen laskeminen oli mielekästä.

Kävimme syömässä laskettelukeskuksen ravintolassa. Molemmat otti seisovasta pöydästä salaatin, kun ei viitsinyt täydellä vatsalla mennä takaisin mäkeen. Alamäkipyöräily alkoi pikkuhiljaa tuntua lihaksissa. Se on yllättävän raskas laji. Reisilihaksia tulee jännitettyä jatkuvasti, kun satulan päällä ei mäkeä laskiessa istuta. En olekaan pitkään aikaan treenannut niin montaa tuntia putkeen. Välillä reidet sanoivat poks ja oli ihan pakko istahtaa satulan päälle. Toiseksi viimeisen laskun uskalsin vielä mennä punaisesta mäestä, tosin talutin pyörän pahimmissa kohdissa. Puolessa välissä rataa huomasimme jonkun tytön kaatuneen pahasti. Tyttö oli keskellä ryteikköä eikä liikkunut lainkaan. Ensihoitajat tulivat hakemaan hänet paareilla ambulanssiin. Toivottavasti hänelle ei käynyt pahasti!

Oli ihana päivä mursuni kanssa! Rakastan sinua Frank.

Koiria ja sikoja

Viime blogipostauksestani Kokemani parisuhdeväkivalta sain hurjasti palautetta! Palautetta tuli niin positiivista kuin kriittistäkin. Se herätti keskustelua ja tunteita. Postausta kehuttiin hyvin kirjoitetuksi ja rohkeaksi vedoksi. Toisaalta taas sain valituksia, että postaus on toisen yksityisyyttä loukkaava ja se olisi pitänyt kirjoittaa anonyymisti. Ennen postauksen julkistamista mietin ainakin kymmeneen kertaan onko se eettisesti sovelias julkaistavaksi. Se on selvää, että läheiset ystäväni ja perhe tunnistavat postauksesta henkilön. Tuntemattomat eivät häntä kuitenkaan tunnista. Suurin osa ystävistäni tarinan jo tietää, joten asia ei ole heille uutta. Aihe on arkaluotoinen. Kerron postauksessa asiat niin kuin itse ne koin. Kyllähän ihmiset kirjoittavat väkivallan kokemuksistaan aikakausilehtiinkin. Välillä ihan omalla nimellä.

Postauksen myötä kuulin, että exäni olisi juuri päässyt kuiville. Tietysti itse heti epäilen asiaa, kun tiedän millaisiin valheisiin hän pystyy. Tällä kertaa se näyttäisi kuitenkin pitävän paikkansa. Vaikka en itse häntä osannut auttaa, on hän löytänyt apua toista kautta. Ihanaa että hän on vihdoin päässyt päihteistä eroon! Tiedän hänen olevan pohjimmiltaan kultainen ja suurisydäminen ihminen. Päihteet vain muuttavat kummasti käytöstä ja persoonallisuutta. Uskon hänen väkivaltaisuuden johtuvan täysin ja ainoastaan päihteiden tekemästä vaikutuksesta. Itse en ole koskaan ollut koukussa mihinkään (paitsi ehkä vähän suklaaseen), joten en voi käsittää miten vaikeaa riippuvuudesta on päästä eroon. Olen kuitenkin nähnyt ja se on haastavaa, aikaa ja hermoja vievää. Jos hän koskaan tätä sattuu lukemaan niin toivotan kaikkea hyvää elämääsi! Retkahdusten tullessa juttele läheisten kanssa sinua herättävistä tunteista ja ajatuksista. Älä palaa takaisin siihen vanhaan minään. Et ollut silloin onnellinen. Sinulla on vielä koko elämä edessä -sen voi elää täysillä ilman päihteitä! Kaikkea hyvää elämääsi!

Viime viikonlopun vietin Turussa porukoiden luona. Frank tuli lauantaina porukoideni luo syömään Turkuun. Hän oli menossa illalla vanhojen armeijakavereidensa kanssa laivalle. Muutaman tunnin päästä heitin Frankin satamaan. Frank osti satamasta lipun. Muut kaverit tulivat laivaan vasta perässä. Frank oli jo ehtinyt mennä laivaan sisälle, kun tajusi, että oli ostanut lipun väärään laivaan ja oli nyt eri laivassa kun kaverit. Kaiken lisäksi Frank oli ostanut lipun Viking Grace laivaan, missä ei saa juoda tax free juotavia. Laivassa saa ainoastaan juoda kalliita baarista ostettuja juomia. Laivalla oli tietysti reppu tarkastus ja Frank menetti kaikki viinansa, mitkä oli ottanut reppuun mukaan. Lipustakin hän meni maksamaan 70 euroa. Yleensä liput maksavat korkeintaan 10-15 euroa per naama. Voi Frankki raukkaa. Hahahahahah. En voi ymmärtää, miten kenellekään voi tapahtua noin. Onneksi Frank on sosiaalinen ihminen ja oli nopeasti löytänyt jonkun miesporukan, joiden kanssa hän hengasi. Nauroin sikanaurua koko viikonlopun. Voi Frank olet hauska! Muahahaha.

Jostain kumman syystä Afrikassa minulla soi jatkuvasti suomalaiset joululaulut päässä. Nyt lähiaikoina minulla on alkanut soida lastenlaulut päässä. Frank on tykännyt, kun iltaisin ennen nukkumaanmenoa hoilotan hämähämähäkkiä tai jänis istui maassa. Heh. Onneksi eilen pääsin nukuttamaan lapsia ja sain hyödyntää tätä lastenlaulu-inspiraatiotani todenteolla. 

Tänään loppui terveyskeskusharjoittelu. Terveyskeskusharjoittelun myötä on noussut paljon uusia ajatuksia siitä, mitä tulevaisuudeltani haluan. Ammatinvalinta ja tulevaisuudensuunnittelu on ollut minulle aina haastavaa. En tiedä vieläkään mikä minusta tulee isona. Edelleen valmistumisen jälkeen haluan lähteä kehitysmaihin tai sota-alueelle avustustyöhön. Seksologin opinnot kiehtovat minua myös, mutta työllistyminen ei taida olla kovin hyvä. Tällä hetkellä olen erittäin motivoitunut hakemaan lääketieteelliseen opiskelemaan. 

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Kokemani parisuhdeväkivalta

Ensimmäistä kertaa ex-poikaystäväni nähdessä hänestä saa kiltin ja asiallisen kuvan. Hän on kohtelias, huumorintajuinen ja ystävällinen herrasmies, joka ei voisi satuttaa kärpästäkään. Tapasimme ensimmäisen kerran baarissa. Aloimme seurustella nopeasti tutustuttuamme toisiimme. Rakastuin hänen huumorintajuun, hymyyn ja rentoon elämänasenteeseen. Olen aina käynyt kuumana räppäreihin ja se varmasti olikin suurin syy, miksi ihastuin häneen. Alussa vain nauroin hänen alkoholinkäytölle. "Hahah taasko sä oot humalassa." "Et kai sä nyt taas ala ryyppäämään hahah." Muutaman kuukauden päästä tajusin, että en ole vielä kertaakaan nähnyt häntä selvinpäin. Pikkuhiljaa aloin ymmärtää, että hänellähän on alkoholiongelma. Hänellä oli suvussa alkoholiongelmaa ja isä oli ollut alkoholisti nuoresta pitäen. Poikaystäväni äiti oli kieltänyt näkemästä muualla asuvaa alkoholisti-isää. Silti poikaystäväni vietti salaa aikaa isänsä luona.

En ollut koskaan ennen tavannut ihmistä, jolla oikeasti oli alkoholiongelma. Joivathan monet ystäväni lähes päivittäin, mutta poikaystäväni alkoholinkäyttö aiheutti jatkuvasti ongelmia hänen elämäänsä. Hän ei itse suostunut ongelmaa myöntämään. Suomessa alkoholinkulutus on nuorilla suurta, joten ero kunnon alkoholiongelman ja runsaan alkoholinkäytön välillä on häilyvä. Alkoholiongelma on kyseessä ainakin silloin, jos se alkaa häiritsemään ja rajoittamaan elämää. Poikaystäväni oli töissä asiakaspalvelijana. Hän joi ennen työvuoroa, töissä ja töiden jälkeen. Hän oli humalassa töissä. Silmät seisoivat päässä ja puhe sammalsi. Varoituksia sai, mutta ei koskaan potkuja. Häpesin silmät päästäni, miten kukaan kesti katsoa humalaista asiakaspalvelijaa.

Poikaystäväni oli jatkuvasti humalassa. Jos juomisen lopetti kesken, vieroitusoireet alkoivat. Kädet alkoivat täristä, tuli kova päänsärky, levottomuutta ja ahdistuneisuutta. Pian alkoholin rinnalle tulivat huumausaineet. Kannabiksen käyttö oli päivittäistä. Kannabiksen käytön hyväksyn kunhan sen käyttö ei häiritse muuta elämää eikä käyttö ole päivittäistä. Poikaystäväni tuli kuitenkin entistä sekavammaksi, uhkaavammaksi ja päällekäyvemmäksi kannabiksesta. Hän huusi minulle ja huoritteli minua. Ei osannut muuta kuin haukkua. Amfetamiinia meni silloin tällöin. Jotain nappejakin meni siinä sivussa.

Tykkään keskustella toisten tunteista ja ajatuksista tunteiden takana. Yritin pitää säännöllisesti keskustelutuokioita poikaystäväni kanssa ja auttaa häntä sanoittamaan tunteitaan. Pikkuhiljaa hän alkoi myöntää alkoholiongelmansa. Sain hänet tajuamaan, että tarvitsee apua. Rohkaisin menemään työterveyshuoltoon. Lääkäriltä hän sai antabuskuurin. Muutaman viikon ajan tuntui, että antabuskuuri auttoi ja näin poikaystävääni selvinpäin. Aloin nähdä tunnelinpäässä valoa ja uskoin, että suhteellamme voisi olla vielä pieni mahdollisuus toimia. Jostain kumman syystä aloin taas saamaan hänet kiinni ryyppäämisestä. Joskus hän oli tosin ihan tulipunainen ja heikkohappisen näköinen. Silloin lienee kyseessä olleen antabusreaktio. Toisinaan hän oli taas kännissä eikä puheesta saanut mitään selvää. Antabuskuuriin hän ei siis sitoutunut. Edelleen hän jatkoi salaa juomista. Reppu oli aina täynnä kaljaa. Kaljaa löytyi milloin mistäkin piilopaikoista.

Poikaystävästäni ei enää ottanut selvää. Häneen ei voinut edes luottaa. Hän valehteli päivittäin. En tiennyt missä aineissa hän oli. Aina kun kysyin: "Mitä sä olet tänään ottanut?", sain vastaukseksi: "En vittu mitään." Olin turhautunut. En tiennyt mitä tehdä. En voinut luottaa poikaystävääni lainkaan. Hän saattoi mennä parvekkeelle ja yskäistä, samalla avaten kaljatölkin. Kun menin parvekkeelle kysymään: "Aloitko sä taas juomaan?", hän vastasi aina kieltävästi. Sitten otin penkin alta piilossa olevan avatun täysinäisen kaljatölkin käteeni ja kysyin, että "Mikä tämä on?". Vastaukseksi sain vain mulkaisun tai kunnon huorattelut ja haukkumiset.

Olen joutunut tekemään niin paljon hänen puolesta ja joutunut kärsimään senkin edestä. Hän on kännipäissään mennyt loukkaamaan itsensä useampaan kertaan. Olen joutunut kuskaamaan hänet sairaalaan haavojen sulkuun, jossa hän on taas selittänyt lääkärille: "Ihan selvinpäin olin koko ajan. Joku vaan tönäisi mua ja kaaduin." Eihän kukaan sitä voinut uskoa. Huomasi sen jo poikaystäväni huojuvasta kävelystäkin. Olen jäänyt oven ulkopuolelle yöllä -15 asteen pakkaseen 20 kilometrin päästä kodistani, kun poikaystäväni oli sammunut sisälle.

Hän ajautui perhekriisiin. Veli katkaisi yhteydenpidon kokonaan. Veli häpesi häntä eikä enää halunnut olla missään tekemisissä tämän kanssa. Poikaystäväni oli kunnon nisti. Minä olin huolissani. Olin jo liian kiintynyt poikaystävääni, enkä pystynyt häntä jättämään. Halusin vain auttaa häntä. Pelkäsin hänen toteuttavan itsemurhasuunnitelmansa viimeistään silloin, kun olisin hänet jättänyt. Jotkut poikaystäväni ystävätkin huomasivat hänen käyttävän henkistä väkivaltaa minua kohtaan. Olikin ihana avautua hänen kavereillensa. Tuntui, että hänen ystävät ymmärsivät.

Halusin jutella poikaystävälleni, kuinka pahalta minusta tuntui ja, kuinka huolissani olin hänestä. En vain enää jaksanut katsoa, miten toinen riistää elämänsä pois käsistä. Hän kertoi minulle itsemurha-aikeista. En uskaltanut kertoa kenellekään. Pelotti ja ahdisti. Tuntui, että poikaystäväni uhkaili minua. Pelkäsin omaa poikaystävääni. Hän huusi minulle päivittäin. Ei arvostanut mitään mitä tein. Kaikki oli päin vittua. Ei osannut muuta kuin haukkua ja huutaa. Hän ei koskaan lyönyt minua tai käyttänyt fyysistä väkivaltaa. Joskus saattoi kännipäissään tönäistä, mutta ei muuta. Siitä saan olla tyytyväinen. Vaikka joskus tuntuukin siltä, että henkinen väkivalta on pahempaa kuin fyysinen väkivalta. Usein hän kuitenkin uhkaili ja löi nyrkillä seinään.

Hän poltti tupakantumppien jämiä kadulta. Lainasin hänelle ruokaan rahaa eikä hänellä ollut aina varaa maksaa takaisin. Velkaa kertyi. Luottotiedot olivat jo kauan aikaa sitten menneet. Sähköt menivät usein asunnosta, sillä hän ei ollut maksanut sähkölaskuja. Vuokria oli niin paljon maksamatta, että hän sai lopulta asunnosta häädöt. Jollain ihmeen kaupalla hänen onnistui saada äidiltään muutamia tonneja lainaan vuokran maksuun ja hän sai asunnon takaisin. Hän laihtui jatkuvasti ja oli täysin aliravittu.  Kaikki jäljellä olevat rahat hän tuhlasi päihteisiin. Ruokaan ei niiden jälkeen ollut varaa.

Olin itsekin sekoamassa poikaystäväni sekoiluista. En ollut kertonut perheelleni mitään. En kehdannut. Häpesin poikaystävääni. Viimeisen pisaran sain, kun poikaystäväni tuli perheeni luokse kylään sekaisin kuin seinäkello. Olin romahtaa siihen paikkaan. Soitin ystävälleni, että en kestä enää. Meillä oli sovittuna tuplatreffit ystäväpariskuntani kanssa leffateatterissa ja sovittiin, että menen kuitenkin elokuviin, jotta voin avautua ystävälleni. Itku kurkussa kävelin poikaystäväni kanssa leffateatteriin, jonne hän lopulta sammui. Sanoin, että en enää ikinä halua nähdä häntä. Menin perheeni luo yöksi. Poikaystäväni seurasi perässä, vaikka olin sanonut, että se on loppu nyt. Kotona kaikki olivat jo nukkumassa. Jostain kumman syystä annoin poikaystäväni vielä tulla minun luokse nukkumaan. Pelkäsin, että hän vielä sekavana loukkaa itsensä, jos jätän hänet heitteille ulos. Aamulla herättyämme menimme syömään aamupalaa. Muu perhe oli jo aamupalapöydässä. Siinä sitten kerettiin muutama minuutti rupatella perheeni kanssa ja syödä aamupalaa, kunnes yhtäkkiä sain äkillisen stressireaktion ja aloin itkeä. Sen jälkeisiä tapahtumia en enää muistakaan. Äidille ilmeisesti kerroin kaikein. Jossain vaiheessa poikaystävänikin lähti, mutta en muista milloin ja miten.

Muutaman kerran näimme jälkeenpäin vielä kaverilinjalla. Harrastimme vielä aikuisten juttuja, kunnes erään kerran jälkeen tuli selville, että hänellä on tyttöystävä. Se tästä vielä puuttui. Pettämässä uutta tyttöystäväänsä minun kanssani. Viimeiset touhut loppuivat siihen paikkaan.

Jälkeenpäin olen jäänyt katumaan, miksi suhteen antoi vain jatkua, vaikka tiesi, että suhteella ei ole tulevaisuutta. Oli ihan uskomattoman vaikeaa lähteä pois. Kiinnyn helposti ihmisiin ja kyseessä oli liian syvä kiintymyssuhde. Järki käski lähteä, mutta tunteet eivät pystyneet päästämään irti. En enää tiennyt mitä oli rakkaus. Sanoin rakastavani poikaystävääni, mutta tunne, jota minulla oli häntä kohtaan oli viha. En ymmärrä, miten mielessä viha ja rakkaus sekoittuivat keskenään. Häntä miettiessäni syke nousi pilviin, stressihormoneita alkoi virrata ja kehoni valmisti minua taistele- tai pakene reaktioon. Parisuhteesta lähteminen ei ole aina helppoa. Varsinkin, kun pelko siitä, että toinen tappaa itsensä on parisuhteesta lähtemisen tiellä.

Tällä hetkellä emme ole puheväleissä. Meillä on kuitenkin paljon yhteisiä kavereita, joten on mahdotonta olla kuulematta hänestä ystäviltäni. Tuntuu niin pahalta, kun kuulen, että edelleen hän salailee huumeiden- ja alkoholinkäyttöään. Olisin halunnut osata auttaa paremmin, vaikka tiedän päihteistä vieroituksen olevan haastavaa. Vaikka edelleen tunnen vihaa häntä kohtaan, toivon hänen joskus tulevan järkiinsä ja hakevan apua. Jos ei itsensä vuoksi, niin läheistensä vuoksi. Selvinpäin hän on mukava ja sosiaalinen ihminen. Selvinpäin hän osaisi myös varmasti olla hyvä isä. Vahinko vain, kun sitä selväpäistä ihmistä ei taida olla enää olemassa. On kurjaa nähdä, miten pohjimmiltaan hyvä ihminen voi pilata elämänsä niin nuorena.

Suhteen jälkeen olen kasvanut henkisesti ja koen sanonnan "se mikä ei tapa vahvistaa" pitävän täysin paikkansa! Silloin tällöin saatan nähdä hänestä painajaisunta ja herätä vihan täyttämään tunteeseen. Ehkä minulle on jäänyt tästä suhteesta jonkinasteiset traumat, minkä vuoksi en enää halua olla kunnolla sitoutunut ja haluan vain elää avoimessa parisuhteessa. Vinkkinä muille, jotka joutuvat kituuttelemaan jonkinlaisessa parisuhdeväkivallassa: Jättäkää kumppaninne! Tehkää se mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, heti kun väkivaltaa alkaa ilmenemään. Ihmiset eivät muutu noin vain. Helpoimmalla pääsee, kun ottaa asenteen, että kerran tämä kirpaisee. Kaikki tietävät, että jättämisestä seuraa sydänsuruja. Sydänsurut ovat perseestä, mutta se mitä sillä päätöksellä voittaa on jotain korvaamatonta. Raskas taakka vyöryää pois jostain rintakehän kohdalta ja tulee paljon kevyempi olo. Sisältä kumpuaa uusi valoisa minä. Tsemppiä!

Kakka

Kakka on elimistömme jätettä, jota poistuu peräsuolen kautta. Kakka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruuansulatuselimistön omista eritteistä. Kakka voi olla nestemäistä, kuohkeaa, puuromaista, pehmeää ja sileää, pehmeitä tai kovia erillisiä klönttejä tai pieniä kovia pallomaisia kokkareita. Kakka katkeaa itsestään, eikä sen poikkaamiseen tarvita saksia. Kakalla on myös useita eri nimityksiä. Kakkaa voi kutsua ulosteeksi, lannaksi, sonnaksi, jöötiksi, pökäleeksi tai rumasti sanottuna paskaksi. Hyvä kakka on ruskean väristä ja tulee peräsuolesta ulos yhtenä kimpaleena plumpsahtaen pyttyyn. Kakalla on hyvä käydä vähintään kolme kertaa viikossa. 

Kaikki poikaystäväni ovat aina olleet rentoja kakkaajia ja ovat ottaneet kakkaamisesta kaiken ilon irti. He antavat kakan tulla rauhassa omassa tahdissa eivätkä liikaa ähki ja puhki kakan saamiseksi ulos. Pitkän kakan varalta heillä saattoi olla päivän lehti mukana vessassa tai puhelin, jolla he pelasivat pelejä sillä välin, kun kakka etsi oikeaa reittiään ulos. Määrittelen itseni sekä rennoksi että ujoksi kakkaajaksi. Kavereiden kanssa kakkaan mielelläni, mutta kakkaaminen petikumppanin tai tuoreen poikaystävän kuullen on kamalaa. Olen pitänyt galluppia ja tullut siihen tulokseen, että suurimmalle osalle tytöistä kakkaaminen suhteellisen tuoreen poikaystävän kuullen on hirvittävää. Kakallakäynti on kuitenkin normaalia ja kuuluu jokaisen ihmisen lähes päivittäiseen elämään. Kyllähän prinsessat ja kaikki hienostelijanaisetkin kakkaavat. Itse tosin kakkaan vain ruusuntuoksuisia ranskanpastilleja.

Saippuan laittaminen pyttyyn ja pöntön vetäminen
auttavat hyvin myös tupakansavun hävittämiseen
laivan hytistä. Vink vink.

Pissalla olen aina kehdannut käydä poikaystävän nähden ja kuullen. No problem. Kakalla käyn myös usein ystävieni kanssa ja avoimesti aina puhunkin kaikista paska-asioista. "Hei mulla tuli tollasta ihme pallokakkaa. Pitää varmaan juoda enemmän vettä." "Eikö sulla meinaa kakka tulla. Kyyristä vähän eteenpäin, jos se sitten tulisi paremmin." Joku juttu siinä vain on, että petikumppanin kanssa en kehtaa käydä kakalla. Suhteiden alkuvaiheessa olen pidättänyt kakkaamista siihen asti, että pääsen kotiin tai käynyt salaa kakkalla sopivan tilanteen tullen. Kun suhde on edennyt ja olemme seurustelleet jo muutamia viikkoja olen kehdannut käydä poikaystävän luona kakkalla, mutta olen ystävällisesti käskenyt poikaystävääni menemään parvekkeelle tupakalle tai laittamaan musiikin päälle.

Muutama vuosi takaperin menimme parhaan ystäväni kanssa yhdysvaltoihin poikaystäväni luokse, jossa sitten tutustutin parhaan ystäväni poikaystäväni parhaaseen kaveriin. Asuimme nelistään koko ajan samassa kämpässä. Kävimme ystäväni kanssa aina yhdessä kakalla. Hiivimme aamulla hiljaa vessaan etteivät miehet heräisi. Kakkasimme nopeasti ja avasimme oven esittääksemme, että olemme vain kokoajan pesseet hampaita. Ei täällä kukaan ole ainakaan kakkalla käynyt. Jos päivällä jommalla kummalla tuli kakkahätä, menimme yhdessä vessaan ja laitoimme päät yhteen miten saisimme vaiennettua kakan plumpsahduksen.

Usein käytimme taktiikkaa, että se joka ei ole pytyllä laulaa tai esittää pesevänsä hampaita hana auki. Kerran poikaystäväni nukkuessa raahasimme hiljaa hiipien makuuhuoneesta kaikenlaisia härpäkkeitä ja vekottimia vessaan, kun tuli hieman haiseva kakka. Ystäväni piti tuuletinta ilmassa ja minä suihkutin hajuvettä ilmaan tarkoituksena, että tuuletin laittaisi hajuveden ympäri vessaa, jotta hajut katoaisivat. Hajuvesi lopulta osoittautuikin olevan partavaahtoa ja niin ilmassa lenteli partavaahtoklimppejä, jotka lopulta kasautuivat lattialle. Yritimme poistaa hajua myös pruuttaamalla suihkusaippuaa vessanpyttyyn ja lavuaariin ja päästämällä vettä saippuan päälle, jotta se vaahtoutuisi ja veisi mukanaan hajuja. Kauhea hälinä ja sotku yhden normaalilta tuoksahtavan kakan takia.

Tällä hetkellä en seurustele, mutta minulla on juttua miehen kanssa. Kakalla käyminen on tuntunut aivan yhtä oudolta kuin seurustelusuhteissakin. Olemme hengailleet hieman yli vuoden. Kun tulin Afrikan matkaltani takaisin toukokuun lopussa päätin, että nyt suhteemme on edennyt siihen pisteeseen, että voin vapaasti käydä kakkalla ilman, että pakotan miehen menemään parvekkeelle. En ole kuitenkaan vielä siinä pisteessä, että voisin kakata yhtä rennosti kuin jos olisin yksin kotona kakalla.

Kaikki miehet, joihin olen hieman paremmin tutustunut ovat aina kakanneet kuin viimeistä päivää heti ensimmäisistä treffeistä alkaen. Mistä lie sekin johtuu, että miehiä ei kakkajutut arista. Toivonmukaan olen kohta jo siinä pisteessä, että kehtaan käydä joka ikinen kerta mieheni läsnä ollessa kakalla. Mistä sen tietää, vaikka vuoden päästä tähän samaan aikaan harrastettaisi jo ristikakkaamista. Hehheh. Ei ehkä kuitenkaan. Tässä kaikki kakasta tällä kertaa. Oli kirjaimellisesti aika paska juttu!

Viihtyisiä kakkahetkiä kaikille!

Avoin suhde koetuksella

Viime viikon torstaina Frank yllätti minut totaalisesti! Oltiin sovittu, että tulen ulos kuudelta, laitan jonkun mekon päälle ja Frank vie minut ulos syömään. Ulkona hetken aikaa odottelin, kunnes näin limusiinin tulevan katua pitkin minua kohti. En vielä siinä vaiheessa tajunnut, että limusiini oli tulossa hakemaan minua. Se ajoi muutaman metrin minun ohi, kunnes pysähtyi. Aloin vilkuilla ympärilleni, että missähän on limusiinin kyytiläiset. Limusiinikuski nousi ulos autosta ja asteli minua kohti. Ajattelin, että se oli eksynyt ja tarvitsi karttapalvelua. No hänellä kävi huono tuuri, sillä minä en ole mikään hyvä neuvomaan tietä Tampereella, vaikka yli kaksi vuotta täällä olenkin jo asunut. "Moi Venla ja tervetuloa.", kuski sanoi. Olin ihan hämmästyksissäni. Oliko Frank oikeasti tilannut limusiinin tätä iltaa varten? Härskisti sanottuna minun fuckbuddyni. Tällaiset tempaukset eivät kuulu avoimeen suhteeseen.

Limusiinikuski avasi takaoven ja hyppäsin takapenkille istumaan. Olin ihan pyörällä päästäni. Eihän tällaista tapahdu kuin seurustelusuhteissa. Ensimmäiset kunnon treffit! Otin puhelimen käteen, avasin muskettisoturit-keskustelun (whats up keskustelu kahden läheisen tyttökaverini kanssa) ja lähetin heti tytsyille, että "Frank tilasi limusiinin tätä iltaa varten. OMG. Oon ihan pihalla." Olin ihan tohkeissani. Jännitti ja hymyilytti. Frankille laitoin viestiä "Ei vittu :D" ja "Oot ihana <3". Matka Frankin luokse kesti liian pitkään. En malttanut odottaa, että näen Frankin. Tovin kuluttua limusiini kurvasi Frankin kortteliin ja Frank asteli viereeni istumaan. Hän oli laittanut puvun päälleen. Niin komialta näytti. Ei pystynyt muuta kuin hymyilemään. Ihanan yllätyksen hän oli minulle järjestänyt.

Frank vei minut syömään espanjalaiseen ravintolaan, ravintola Saludiin. Listalla oli vaikka mitä ihanaa. Lopulta päädyin tilaamaan pariloidun 200 g:n sisäfileepihvin perunamuusin kera. Frank tilasi härän pihvin, johon kuului kaikkia erikoisuuksia. Ruoka oli kyllä tosi maukasta ja annokset sopivan kokoisia. Ruoan asettelu ja esteettisyyskin olivat bueno. Jälkiruuaksi tilasimme yhteiseksi suklaakakun ja jäätelöä. Ei olisi millään jaksanut syödä yksin, vaikka jälkiruoka olikin aika pieni. Pääruuasta tuli kuitenkin sen verran täyteen. Suosittelen ehdottomasti tätä ravintolaa kaikille Tampereen suunnalla liikkuville!

Ruokailun jälkeen mentiin vielä räpsäisemään muutama kuva meistä ja limusiinista. Limusiinissa oli ihanan romanttinen valaistus illalla, kun oli jo ehtinyt hämärtyä. Osaa se Frank olla romanttinen. Itse en koe olevani romanttinen enkä muutenkaan kaipaa mitään diipadaapa rakkaushömpötyksiä. Silti tuntui tosi mahtavalta, kun toinen oli suunnitellut ja järjestänyt tällaisen illan. Sellaiset pienetkin asiat, kuten takin ottaminen pois päältäni ja sen laittaminen puolestani naulakkoon saa hymyn huulille. Oli onnistunut ilta ja taisin rakastua Frankkiin vieläkin enemmän. Onkohan se edes on mahdollista.

Pusipusi kulta pieni taikasieni.

Kiitos Frankki ihanasta illasta. Rakastan sinua paljon.

Viikonloppukuulumiset ja kirppariasiaa

Ihana viikonloppu takanapäin, vaikka en mitään ihmeellistä tehnytkään. Perjantaina menin aikaisin nukkumaan raskaan harjoitteluviikon jälkeen. Olen terveyskeskuksessa kolme viikkoa harjoittelussa. Paljon on taas oppinut uutta. Potilaan ohjausta, hoidon tarpeen arviointia ja kliinisiä käden taitoja. Uusia asioita olen myös oppinut korvaushoitopotilaiden hoidosta. Edelleen mietityttää olisiko sittenkin pitänyt erikoistua psykiatriseen hoitotyön...

Lauantaina aamupäivällä minulla oli lapsenvahtikeikka. Loppupäivä meni siihen, kun kuvasin jokaisen vaatekappaleen ja laitoin yksi kerrallaan jokaisen vaatteen huuto.nettiin ja kirjoitin lyhyen kuvauksen. Se oli jotain niin turhauttavaa. Illalla menin Frankin luokse ja katsottiin leffa. Sunnuntaina aamulla luettiin molemmat tentteihin. Frank luki anatomiaa ja minä mikrobilääkkeistä. Iltapäivällä menin ystäväni kanssa vähän shoppailemaan ja kahvittelemaan keskustaan. Ihan kuin olisi ollut kevät. Ihanan lämmin ja aurinkoinen ilma. Tuntui, että kesä olisi vasta aluillaan. Kaupoilta ei tarttunut mukaan muuta kuin villapaita. Ihan hyvä vaan. Kämpän nurkassa röhnöttävät vaatteista täynnä olevat roskasäkit muistuttavat minua siitä, että ei kannata ostaa jatkuvasti vaatteita, sillä ne jäävät kuitenkin käyttämättä.

Minulla oli kolme viikkoa kirpparilla pöytä vuokrattuna. Vaatteita on muutaman vuoden aikana kertynyt aivan liikaa, vaikka en mikään kauneusintoilija tai shopaholisti olekaan. Yhden roskasäkillisen vein UFF:in keräykseen. Loput säkit yritin saada kirpputorilla myydyksi, mutta käteen jäi vielä kolmen viikon ajalta puolitoista roskasäkillistä vaatteita. Kolmesta viikosta sain 220 euroa käteen. Olen ihan tyytyväinen. Alussa laitoin hinnat tosi mataliksi. Loppua kohden vain nostin vaatteiden hintoja, koska tuntui, että myin ne liian halvalla. Näin jälkeenpäin ajateltuna en ymmärrä miksi nostin vaatteiden hintoja. Tärkeampää minulle oli päästä vaatteista eroon, vaikka olisinkin saanut ne myydyksi pilkkahinnalla.

Tämän viikon suunnitelmissa on työharjoittelua, treenejä, töitä ja viikonloppuna nokka kohti Turkua. Turussa näen pitkästä aikaa perhettä ja kavereita. Pitäisi myös mennä varaamaan tatuointiaika. Frank ilmoitti olevansa kipeä eikä pääse tänään minun luo yöksi. Kauhea ikävä jo nyt. On se rankkaa olla rakastunut ja riippuvainen toisesta. Love you Frankie. Nyt kuitenkin treenivaatteet päälle ja sheikkaamaan pyllyä reaggen merkeissä!

   

 Super kivaa viikkoa kaikille!

Avoin parisuhde

Avoin parisuhde ei ole kaikille itsestäänselvyys. Yritin etsiä googlesta avoimen parisuhteen määritelmää. Hakutuloksiin tuli ainoastaan keskustelupalstoja, joissa keskusteltiin avoimen parisuhteen määritelmästä. Ilmeisesti avoimelle parisuhteelle ei siis ole mitään selkeää määritystä. Avoimen parisuhteen määrittelee jokainen itse.

Itse määrittelisin avoimen parisuhteen suhteeksi, jossa kumpikaan ei ole sitoutunut mihinkään. Itsensä voi edelleen määritellä sinkuksi. Avoin parisuhde on kuitenkin enemmän kuin vain "juttua" tai "friends with benefits". Avoimessa parisuhteessa on mukana syvällisempiä tunteita ja toisesta välittää enemmän kuin pelkästä petikumppanista. Avoimessa parisuhteessa kumppanit ovat täysin rehellisiä toisilleen, toisin kuin useimmissa nykyajan tavallisissa parisuhteissa. Avoimessa parisuhteessa ei tarvitse ainoatakaan valkoista valhetta. Asiat sanotaan suoraan. Toinen saattaa loukkaantua, mutta keskustelutaito ja toisen aito kuunteleminen ovat tärkeitä työkaluja. Avoimessa parisuhteessa ei tarvitse riidellä. Asiat käydään läpi keskustelemalla. Avoimessa parisuhteessa on vielä sinkku ja jatkuva haku päällä, eli itseään ei voi päästää repsahtamaan huonoon kuntoon. Jossain tapauksissa kumppanukset lopulta kyllästyvät sinkkuilusta ja toisten seuralaisten etsimisestä ja tajuavat, että heidät on luotu toisilleen.

Avoimen parisuhteen perustana ovat luottamus ja säännöt. Jos toiseen ei voi luottaa, ei suhde tule toimimaan. Riskeinä voivat olla esimerkiksi sukupuolitaudin saaminen tai pahimpana kaikista särkynyt sydän.

Tässä meidän suhteen säännöt:

1. Ehdoton rehellisyys. Esimerkiksi toiselle kerrotaan aina, kun on ollut jonkun toisen kanssa sängyssä.

2. Kondomin käyttö. Kondomia tulee käyttää aina irtosuhteissa. Jos se jostain syystä on unohtunut tai mennyt rikki, tulee mennä sukupuolitautitesteihin.

3. Tunteista puhuminen. Keskustelutuokiot avoimen parisuhteen herättämistä tunteista ovat tärkeitä.

Mustasukkaisuutta on vaikea välttää. Mustasukkaisuuden herättämistä tunteista pitää pystyä puhumaan kumppanin kanssa. Joskus tunteiden sanoittaminen voi olla haastavaa. Miten pukea sanoiksi ne värit ja muodot, joita sisällään tuntee. Puhumattomuus aiheuttaa helposti väärinymmärryksiä ja vääriä tulkintoja. Kun puhumista ei tarvitse jännittää ja luottaa kumppaniinsa ei haittaa, vaikka takeltelisi tunteidensa sanoittamisessa. Avoin ja luottamuksellinen keskusteluilmapiiri tulisi säilyttää koko suhteen ajan.

Avoin parisuhde ei sovi kaikille. Joillekin mustasukkaisuuden aiheuttamat tunteet voivat nousta sietämättömiksi. Toiset haluavat jo pysähtyä ja asettua aloilleen. Itse olen menevä persoona ja inhoan tehdä hätiköityjä päätöksiä. Jos olisimme yli vuosi sitten tavattuamme alkaneet seurustella saman tien, suhteemme olisi luultavasti ajautunut karille. Aivan kuten minun aiemmissakin seurustelusuhteissa on käynyt. Tarvitsen aikaa miettiä niin kuin kumppanikin. Me olemme molemmat tyytyväisiä suhteemme tilanteeseen. Aika näyttää jatkuuko tämä koskaan pidemmälle vai mitä tapahtuu.

Tilastoja pettämisestä katsellessani olen enemmän kuin tyytyväinen tämän hetken tilanteeseeni. Tavallisessa parisuhteessa tuntuu usein luottamus olevan koetuksella. Tilastot ja tutkimukset puhuvat puolestaan. Useita tutkimuksia lukeneena keskimäärin noin 40% Suomalaisista on joskus pettänyt kumppaniaan. Tästä päätellen jokainen varmasti tuntee ihmisiä, jotka ovat pettäneet kumppaniaan tai ovat itse joskus pettäneet tai tulleet petetyiksi.

Parasta on kun jutellaan koko yö kaikesta maan ja taivaan väliltä ja lopulta nukahdetaan tyytyväisinä lusikkaan. Sinkkuna on kiva olla. Saa elää villiä ja vapaata elämää vielä, kun on nuori. Sinkkuelämästä kuitenkin puuttuu se läheisyys ja rakkaus mitä parisuhteessa on. Avoimesta parisuhteesta saan kaipaamaani läheisyyttä ja rakkautta, vaikka emme olekaan sitoutuneet toisiimme. Toisen viereen on ihana nukahtaa. Se lämpö, kosketus ja tyytyväisyyden tunne. Rakastan sua muru.

Hakuna Matata

Hakunamatata. –Kertoo kohtalon.
Ei huolen häivää. Päivä on huoleton.
Filosofiaa, näin on se vaan.
Hakuna Matata. Timon ja pumba!

Tämä Walt Disneyn Leijonakuningas-elokuvasta tutun Timon ja Pumban hoilottaman tunnusbiisin on varmasti kaikki kuullut. Olin nuorempana aivan koukussa tähän kyseiseen kappaleeseen ja lauloin sitä innoissani. Vähän vanhempana tajusin vasta googlettaa mitä "Hakuna Matata" oikeasti tarkoittaa. Hakuna Matata on swahilia ja tarkoittaa ei huolen häivää. 

Vuoden 2010 kesänä matkustin vapaaehtoistyöhön Ugandaan. Ugandan yksi virallisista kielistä on Swahili. Aloin kuulla Hakuna Matataa joka puolella ympärilläni. Tuntui uskomattomalta, että kaikki nälkää näkevätkin vain jaksoivat hoilottaa Hakuna Matataa. Suomessa tuntuu, että kaikilla on kokoajan jotain huolia. Joku on paniikissa kun ei ole varaa käydä tekoripsihuollossa kuukausittain. Toinen taas murehtii siitä, kun ei saa millään neljää ylimääräistä kiloa vyötäröltä pois. Kolmas taas valittaa, kun ei omista uusinta Iphonea ja vuoden vanha Iphone on jo ikivanha.

Helmikuussa lähdin muutaman muun suomalaisen kanssa Keniaan. Olimme Keniassa kolme kuukautta. Siellä taas kuuli jokapuolelta Hakuna Matataa. En jaksanut odottaa, että pääsisin tatuoimaan Hakuna Matatan itseeni. Viikko sitten kävin tatuoimassa käsivarteeni Hakuna Matatan. Se muistuttaa minua siitä, miten jokainen päivä tulisi ottaa rennosti eikä tulisi murehtia asioista turhaan. Tärkeintä minulle on, että on katto pään päällä, ruokaa ja läheisiä ihmisiä. Mitään muuta en tarvitse. 

Ihailen suuresti Afrikkalaista kulttuuria ja Afrikkalaisia ihmisiä. Lapset jaksavat nauraa, vaikka eläisivät täysin köyhyysrajan alapuolella. Vaatteet ovat täynnä reikiä, kenkiä ei ole koskaan saanut jalkaan, ruokaa saa juuri ja juuri kaksi kertaa päivässä ja pahan sateen tullen mudasta rakennettu koti ei välttämättä kestäkään ja romahtaa. Silti kaikki nämä köyhyysrajan alapuolella olevat jaksavat hymyillä ja ottaa elämästä kaiken irti.

Olen odottanut jo monta vuotta tämän Hakuna Matata-tatuoinnin ottamista ja nyt se vihdoin on kädessäni! Sydän sydän sydän. Hakuna Matata. Hakuna Matata. Hakuna Matata.

Lapsen suusta kuulee totuuden!

Minun työni on ihan parasta! Vaikka saisin tehdä jo oman alan töitä, haluan mieluummin hoitaa lapsia. On ihanaa olla antamassa lapsille mukavia muistoja heidän lapsuudestaan!

Kesken ruokailun:

2v: "Mä meen tonne sängylle makaamaan."
Venla: "Miks? Sullahan on vielä ruokakin ihan kesken."
2v: "Että mun sormi parantuu."
Venla: "Mikä sun sormeen tuli?"
2v: "Sähköisku."

4v: "Kuka tulee hakemaan päiväkodintädin päiväkodista?"

4v: "Käytätkö sä meikkiä?"
Venla: "Kyllä mä käytän vähän meikkiä."
4v: "Mun äitin ei tarvii käyttää meikkiä kun sillä on niin keltaset hampaat."

Yksi-vuotias leikkimässä pikkuisten leikkieläinten kanssa, kunnes otti linnun käteen:
1v: "Vittu."
Venla: "Onko se lintu?"
1v: "Vittu."
Venla: "Lintu."
1v: "Vittu."
Venla: "Hienosti sanottu. Lintu."

4v: "Hyi haisee. Multa pääsi puuppa. Se on kivaa."

3v: "Mulla on vielä pieni pippeli. Isillä on nääääääääääin (näyttää käsillä) iso pippeli."

Nä on ihan parhaita ja piristää huonoimmankin päivän:
"Venla sä oot tosi kiva."
"Voitko sä olla mun toinen äiti?"
"Voitko tulla taas huomenna?"
"Oli tosi kiva kun sä olit tänään meidän kanssa."

Ravintolassa syömässä. Kaksi-vuotias huomaa lautasellaan kärpäsen:
2v: "MUN LAUTASELLA ON KAAPANEN! NAPATKAA SE KAAPANEN! NAPPAA KAAPANEN!"

3v: "Ootko sä hoidossa vai koulussa?"

Kaksivuotias piirsi tussilla 5kk pikkusiskonsa otsaan kauniisti sanottuna naisen sukupuolielimen. Siinä olikin pesemistä ja äidille selittämistä.

Pahimpia tapauksia ovat ne, kun lapsella on joku todella harvinainen nimi eikä nimestä päätellen ole hajuakaan onko lapsi tyttö vai poika. Joskus lasten ulkonäöstäkään ei vaan varmaksi pysty sanomaan onko kyseessä poika vai tyttö. Minulle on muutaman kerran käynyt niin, että olen mielestäni ollut täysin varma lapsen sukupuolesta, mutta muutaman tunnin leikkisession jälkeen vaippaa menossa vaihtamaan leukani on loksahtanut auki ja minut on täyttänyt suuri hämmennys. Sehän onkin POIKA/TYTTÖ! Siis eri sukupuolen edustaja, mitä olin kuvitellut. Siinä vaiheessa kyllä hymyilyttää. Onneksi pienet taaperot eivät ole niin välittäneet kauhistuneesta ilmeestäni. Huvittuneiden ilmeiden välttämiseksi olen oppinut, että aina kun kurkkaan ensimmäistä kertaa lapsen vaippaan pitää olla varautunut lapsen sukupuolen vaihdokseen.

Vauvakuumeilua

Vauvakuumeeni alkoi vuonna 2009, kun olin yhdysvalloissa vaihto-oppilaana. Tänä aikana monet lukiolaiset tytöt tulivat raskaaksi. Vauvoja sateli joka puolelta. Sain pitää vauvoja sylissä. Ne olivat niin pikkuisia ja suloisia. Vuoden 2010 kesällä menin vapaaehtoistyöhön Ugandaan orpokotiin. Orpokodissa oli kymmeniä ihan vastasyntyneitä hylättyjä vauvoja ja kymmeniä juuri kävelemään oppineita taaperoita. Olin osa-aikaisesti töissä myös toisessa orpokodissa, jossa oli vanhempia lapsia. Lapset kaipasivat läheisyyttä. Eihän orpokodin työntekijöillä ollut mitään mahdollisuutta ottaa kaikkia lapsia samaan aikaan syliin. Sylipaikka oli aina varattu. Enimmillään minulla saattoi olla kaksi taaperoa sylissäni, yksi sylivauva tuhisemassa käsivarrellani ja kaksi leikki-ikäistä lasta molemmilla puolilla istumassa kylkiäni vasten. Nykyään tuntuu hassulta, jos olen menossa hoitamaan taapero- tai vauvakaksosia ja minulta kysytään, että pärjäänkö varmasti yksin heidän kanssaan.

Olen hoitanut lapsia pitkään ja hoidan edelleen. Vauvakuume pysyy edes jollain konstein hallussa, kun pääsee hoitamaan lapsia. Rakastan myös lukea vauvablogeja. Lempi perheblogejani ovat mutsis on, but im a human not a sandwich sekä korinna.

Monet vain nauravat tai luulevat vauvakuumeeni olevan vitsi. Tosiasiassa se on yksi tällä hetkellä minua piinaavimmista asioista. Omaa vauvaa ei valitettavasti voi vain ostaa tai ostaa ja palauttaa. Minun elämäntilanteeseeni ei tällä hetkellä järkevästi ajateltuna lapsi sovi. En ole vakituisessa parisuhteessa, minulla on koulu kesken ja kaipaan vielä jännityksen täyttämiä seikkailuita ympäri maailman.

Synnytyspelko minulta on lähtenyt kokonaan pois. Vielä puoli vuotta sitten mieleni oli täynnä ristiriitaisia ajatuksia siitä, miten ikinä uskaltaisin synnyttää. Helmikuussa Keniaan lähdettyäni ja synnytyssalin elämää todistettuani voin sanoa, että meillä on Suomessa asiat aivan helvetin hyvin synnyttämisen suhteen. Afrikassa äidit eivät saaneet mitään kivunlievitystä. Suomessa tarjolla on kivunlievitysmenetelmiä pilvin pimein. On epiduraalia, spinaalipuudutusta, aquarakkuloita, ilokaasua ja kaikenmaailman tippaskonsteja.

Afrikassa saatettiin vain nauraa synnyttävän kivuille. Synnyttäjän ainut toivo oli Jumala. Jumalaa sai rukoilla. Ponnistusvaiheessa olevaa naista saatettiin läpsiä poskille, vetää tukasta ja haukkua maan rakoon, jos tämä ei saanut työnnettyä vauvaa tarpeeksi nopeasti tähän maailmaan. Koskaan ei kehuttu tai kannustettu. Niinkin pieni teko kuin kannustaminen voi olla monelle todella tärkeä asia. Injektiota annettaessa ei sanottu mitään. Neula vain työnnettiin lihakseen sanaakaan sanomatta. Vauvan synnyttyä laitettiin se huiviin käärittynä aivan eri paikkaan missä äiti oli. Vauvan laittaminen äidin syliin auttaisi myös kivunlievityksessä. Vauvan kuoltua äitiä ei lohdutettu. Äiti jätettiin vain omilleen.

Minulla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta synnyttämisestä ole, vaikka kätilön roolissa Afrikassa pääsin toimimaan ja synnytyskertomuksia olen ahkerasti lukenut sekä synnytysohjelmia televisiosta katsonut. Afrikkalaisen rääkkäyksen jälkeen olen tajunnut, että synnyttäminen Suomessa on kuin majoittuminen Johnny Deppin tai Channing Tatumin sängyssä.

Minulla on kokemusta niin vastasyntyneen nyytin hoidosta kuin yhden sanan (vittu) taituri teineistäkin. Lasten kanssa on vaan niin helppo olla. Vauvakuumeeni saattaa hetkellisesti laantua, jos esimerkiksi hoidan monta päivää putkeen koliikkivauvaa tai jos olen yötä lasten kotona ja nukuttamisessa menee hurjan kauan. Tällaisten työpäivien jälkeen olen helpottunut, että saan vain lötsähtää omaan sänkyyni, eikä tarvitse stressata siitä, milloin Ville-Petteri tai Ulla-Maija taas herää.

Olen aina halunnut tulla nuorena äidiksi sen takia, että ymmärtäisin lapsiani paremmin. Mitä vanhempana lapset saa, sitä enemmän vanhemmilla ja lapsilla on ikäeroa. Teini-ikäistä on hyvin vaikea ymmärtää, jos oman teini-iän on elänyt kivikaudella. Ymmärryksen kautta osaa asettaa realistiset rajat lapselle. Esimerkiksi seksikäyttäytyminen ja seksuaalisuuteen liittyvät arvot ovat muuttuneet suuresti kahdenkymmenen vuoden aikana. Tämän hetken nuorisolla on ollut keskimäärin paljon enemmän seksikumppaneita kuin heidän vanhemmillaan. Parisuhdetta ei muodosteta enää niin nopeasti, vaan aluksi on vain "juttua". Monesti parisuhteet alkavat myös yhden illan jutulla. Ennen vanhaan tutustumista seurasi seksi, kun nykyään seksiä seuraa tutustuminen.

Vauvakuume aiheuttaa minulle tunteen, että jotain tärkeää elämästäni puuttuu. Ihmettelen vain miksi minulle on tullut vauvakuume näin aikaisin, vaikka kenelläkään ystävistäni ei tunnu vauvakuumetta koskaan vielä olleen. Lets get started on the baby making!

Kaikki kuvat ovat otettu Ugandan reissultani.